Hän repi palasiksi papyruskäärön, meni sitten goottien luo salin keskiosaan ja sanoi:
"Vitiges, urhoollinen soturi, mikä on toimesi minun kuoltuani?"
"Minä katsastan jalkaväkemme Tridentiumissa."
"Siihen toimeen ei voitaisi saada parempaa. Sinä et ole vielä toivonut mitään, vaikka annoin sinulle oikeuden siihen gepidien kukistamisen jälkeen. Eikö sinulla ole vieläkään mitään toivomista?"
"On, kuninkaani."
"Vihdoinkin! Se ilahduttaa minua — puhu!"
"Tänään aiotaan kiduttaa erästä vanginvartijaa, joka kieltäytyi itse kiduttamasta muuatta syytettyä ja löi liktoria. Herra kuningas, vapauta tämä mies. Kiduttaminen on häpeällistä ja —"
"Vanginvartija on vapaa. Tästä hetkestä alkaen ei goottien valtakunnassa enää käytetä kidutusta. Pidä siitä huoli, Cassiodorus. Urhoollinen Vitiges, anna tänne kätesi. Lahjoitan sinulle muistoksi tänä eronhetkenä vaaleanruskean, täysverisen ratsuni Valladan, että kaikki tietäisivät, kuinka sinua kunnioitan. Jos joudut sen selässä ollessasi vaaraan tai" — lopun hän sanoi aivan hiljaa Vitigekselle — "jos se kieltäytyy kulkemasta, niin kuiskaa sen korvaan minun nimeni. — Kuka vartioi Napolia? Thulunin herttua on liian töykeä. Sikäläinen iloinen kansa on voitettava iloisilla kasvoilla."
"Nuori Totila tulee vartioimaan sikäläistä satamaa", sanoi Cassiodorus.
"Totila? Tuo poika, joka on iloinen kuin auringon säde? Siegfried, jumalien suosikki? Häntä eivät sydämet voi vastustaa. Mutta, se on totta. Kenties näiden italialaisten sydämet!" Hän huokasi ja jatkoi: