"Kuka vastaa meille Roomasta ja sen senaatista?"
"Cethegus Caesarius", sanoi Cassiodorus kädellään viitaten, "tämä jalo roomalainen".
"Cethegus? Tunnen hänet hyvin. Katso minua silmiin, Cethegus."
Vastenmielisesti puhuteltu kohotti silmänsä, jotka hän oli nopeasti painanut alas kuninkaan terävän katseen edessä. Ponnistaen kaikki voimansa hän kuitenkin levollisesti kesti kotkansilmäyksen, joka tunki hänen sielunsa läpi.
"Ei ollut hyvä, Cethegus, että sinunlaisesi mies pysytteli niin kauan poissa valtion asioista. Ja meistä. Tai se oli vaarallista. Kenties vielä vaarallisempaa on, että sinä — nyt — ryhdyt valtion palvelukseen."
"Tämä ei ole tapahtunut minun tahdostani, kuningas."
"Takaan hänestä", huusi Cassiodorus.
"Hiljaa ystäväni! Maan päällä älköön kukaan taatko toisestaan. — Tuskin itsestään. — Mutta", hän jatkoi Cethegusta tutkivasti katsellen, "pikku kreikkalaisille ei tämä ylpeä pää — tämä Caesarin pää — petä Italiaa." Cetheguksen täytyi kestää vielä kerran tutkivan kotkansilmän terävä katse ja hän saattoi vain vaivoin säilyttää mielenmalttinsa. Sitten kuningas tarttui Cethegusta käsivarteen ja kuiskasi hänelle:
"Kuule, mitä sinulle varoittaen ennustan. Ei yksikään roomalainen tule enää istumaan Länsi-Rooman valtaistuimella. Hiljaa, ei mitään vastaansanomista. Olen varoittanut sinua. — — — Mikä melu ulkona on?" hän kysyi kääntyen nopeasti tyttärensä puoleen, joka antoi vartijana olevalle roomalaiselle käskyjä hiljaisella äänellä.
"Ei mitään, kuninkaani! Ei mitään merkillisempää, isäni!"