Syystä ystävät pelkäsivät ja viholliset toivoivat, että kuninkaan kuolemasta aiheutuisi suuria vaaroja nuorelle goottien valtakunnalle.
Ei ollut vielä kulunut neljääkymmentä vuotta siitä, kun Teoderik Bysantin keisarin kehoituksesta oli mennyt kansoineen Isonzon yli ja riistänyt onnenonkijalta Odovakarilta, jonka germaanilaiset palkkasotilaat olivat eräässä kapinassa koroittaneet Länsi-Rooman valtaistuimelle, kruunun ja hengen.
Kuninkaan viisaus ja suuruus eivät olleet voineet poistaa sitä epävarmuutta, joka alusta alkaen vallitsi hänen enemmän rohkeassa kuin hyvin harkitussa luomassaan.
Huolimatta hänen lempeästä hallituksestaan tunsivat italialaiset — emmekä tahdo heitä siitä tuomita — syvästi vieraan vallanalaisuuden häpeän.
Nämä vieraat olivat kaksinkerroin vihatut barbaareina ja kerettiläisinä.
Senaikaisen katsantokannan mukaan Länsi- ja Itä-Rooman valtakuntia pidettiin jakamattomana yhtenäisyytenä, ja sen jälkeen kun keisarinarvo Lännessä loppui, pidettiin Itä-Rooman keisaria Lännen ainoana, laillisena hallitsijana. Bysanttiin olivat siis kaikkien roomalaisten isänmaanystävien ja kaikkien Italian oikeauskoisten silmät suunnatut. Bysantista päin he toivoivat vapautusta kerettiläisten, barbaarien ja tyrannien ikeestä.
Ja Bysantilla oli sekä voimaa että halua tämän toivomuksen täyttämiseen. Vaikka keisarin alamaiset eivät olleetkaan Caesarin tai Trajanuksen roomalaisia, niin Itä-Rooman keisarikunta kuitenkin oli paljon ylempänä goottien valtakuntaa korkean sivistyksensä ja hyvin järjestetyn valtiomuotonsa vuoksi.
Eikä siltä suinkaan puuttunut halua käyttää tätä etevämmyyttä barbaarivaltakunnan kukistamiseksi, sillä molempien valtioiden välinen suhde oli alusta alkaen perustettu juonille, epäluuloille ja salaiselle vihalle.
Ennen Italiaan lähtöään gootit olivat majailleet Tonavan maissa ja tehneet Bysantin kanssa liiton, joka ei tyydyttänyt kumpaakaan osakasta. Heidän kuninkaansa kunnianhimon ja keisarin petollisuuden vuoksi oli näiden erilaisten liittolaisten välillä melkein joka vuosi syttyä ilmi sota. Useita kertoja Teoderik oli, vaikka keisari oli ystävyyden aikana antanut hänelle valtakunnan korkeimmat kunniasijat ja nimittänyt hänet konsuliksi, patriisiksi ja ottopojakseen, vienyt aseensa aivan keisarikaupungin porteille saakka.
Lopettaakseen nämä alituiset rettelöt keisari Zeno oli teräväpäisenä valtiomiehenä keksinyt aito bysanttilaisen keinon saadakseen kiusallisen goottikuninkaan ja hänen kansansa pois läheisyydestään siten, että hän antoi Teoderikille Danaon lahjana Italian, joka ensin oli ryöstetty sankarillisen Odovakarin rautaisesta kädestä.