"Heittäkää hänen ruumiinsa koirille."
Ja hän riensi Belisariuksen luo kertomaan tapahtumasta.
Mutta kukaan ei tiennyt, minne kauniin tytön ruumis oli joutunut.
Hevoset olivat polkeneet hänet mäsäksi, arvelivat ihmiset.
Mutta eräs tiesi asian paremmin, bajuvari Garizo.
Hän oli metelin aikana nostanut Mirjamin kuin nukkuvan lapsen vahvoille käsivarsilleen ja kantanut hänet puutarhaan, vierittänyt kivilevyn aivan äsken suljetun haudan päältä ja asettanut tyttären isän viereen. Sitten hän oli katsellut häntä kauan.
Kaukaa kuului meteliä, kaupunkia ryöstettiin. Belisariuksen massagetit polttivat ja murhasivat kiellosta huolimatta. Kirkkojakaan ei säästetty. Lopuksi sotapäällikön täytyi itse tulla paljain miekoin pitämään järjestystä. —
Mirjamin piirteissä kuvastui ihana jalous. Garizo olisi suudellut häntä mielellään, mutta ei uskaltanut.
Sitten hän käänsi tytön kasvot itään päin, taittoi haudan vieressä kasvavan ruusun ja kiinnitti sen hänen rintaansa.
Hänkin aikoi lähteä ryöstämään.