"Olemme olleet täällä useita päiviä, mutta emme oikein tiedä, oletko sinä kuningatar vai vanki.
"Joka tapauksessa olemme vieraan vallassa. Me emme ole astuneet askeltakaan kamaristasi muuanne kuin tähän korkeiden muurien ympäröimään puutarhaan. Me emme tiedä mitään koko maailmasta.
"Mutta sinä olet hiljainen ja tyytyväinen ikäänkuin niin pitäisi ollakin."
"Niin pitääkin olla."
"Vai niin! Ja mitenkä tämä päättyy?"
"Hän tulee vapauttamaan meidät."
"Oi, valkolilja! Sinulla on vahva usko.
"Jos olisimme kotonani maurilaisten maassa ja jos näkisin sinun yöllä katselevan tähtiä, niin sanoisin: sinä olet lukenut kaiken tuon tähdistä. Mutta nyt! En sitä ymmärrä" — ja hän pudisteli mustia kiharoitaan — "enkä koskaan tule ymmärtämäänkään."
"Aspa! Sinä voit ja sinun täytyykin ymmärtää", sanoi Matasunta kohottautuen pystyyn ja pannen valkean kätensä tytön ruskealle kaulalle. "Uskollinen rakkautesi ansaitsee tämän palkinnon, parhaan, mitä minulla on antaa."
Orjattaren tummaan silmään kohosi kyynel.