Mutta tämä ei edes huomannut kukkain kosketusta päähänsä.
Silloin pieni orjatar pahastui ja huusi nyrpeissään:
"Mitä, kautta Auran palmujen, sinä taas mietit, hallitsijattareni?
Kenen luona ovat ajatuksesi?"
Matasunta avasi hehkuvat silmänsä ja kuiskasi:
"Hänen luonaan."
"Valkoinen jumalatar, tätä en enää kestä kauemmin", huudahti tyttönen hypähtäen ylös. "Tämä on liikaa. Mustasukkaisuus tappaa minut.
"Sinä unohdat sekä minut, pienen gasellisi, että oman kauneutesi — miehen vuoksi, jota et saa nähdäkään. Luo silmäsi aaltoihin ja katso, kuinka tukkasi ihanuutta lisäävät tummat orvokit ja valkovuokot."
"Seppeleesi on kaunis", sanoi Matasunta ja heitti sen huolettomasti aaltoihin. "Kukat olivat todella kauniita! Kertokaa hänelle minulta terveisiä."
"Voi, kukkaraukkani", huudahti orjatar katsellen niitä. Hän ei uskaltanut jatkaa torumistaan.
"Sano", huudahti hän taas istuutuen, "kuinka tämä kaikki päättyy?