"Tahdottomana, avuttomana, hoiperrellen kuin sairas lapsi seurasin häntä nojaten päätäni, jonka hän huolellisesti peitti, hänen rintaansa vasten.
"Hän oli ääneti ja kuivasi tuon tuostakin kyyneleeni.
"Kenenkään huomaamatta — kuten luulin — onnistuimme pääsemään palatsin portaille. Hän avasi oven ja työnsi minut hiljaa sisään. Sitten hän pudisti kättäni.
"'Ole hyvä', sanoi hän, 'ja levollinen.'
"'Onnesi tulee kyllä aikanaan. Ja rakkautta aivan tarpeeksi.'
"Hän pani hiljaa kätensä pääni päälle, sulki oven ja astui portaita alas.
"Mutta minä nojasin puoleksi avonaiseen oveen enkä voinut liikkua minnekään. Jalkani eivät kannattaneet minua. Sydämeni sykki rajusti.
"Silloin kuulin karkean äänen sanovan hänelle:
"'Kenet sinä näin yöaikaan keinottelit palatsiin, ystäväni?'
"Mutta hän vastasi: