Aamupuolella yötä saapui leiriin Hildebad, joka tuli joukkoineen
Florentiasta.
Suru ja raivo kiehuivat hänessä hänen saadessaan tiedon tästä verisestä, onnettomasta taistelusta. Hän aikoi heti mennä kuninkaan luo. Mutta kun tämä vielä oli tiedottomana Hildebrandin hoidossa, vei kreivi Teja hänet telttaansa ja vastaili hänen kysymyksiinsä.
Vähän ajan perästä vanha asemestarikin saapui sinne. Hänen kasvoissaan oli niin omituinen ilme, että Hildebad hyppäsi pelästyneenä karhuntaljalta, joka oli hänen vuoteenaan, ja että Tejakin kysyi kiivaasti:
"Kuinka on kuninkaan laita? Kuinka hänen haavansa ovat? Kuoleeko hän?"
Vanhus pudisti surullisena päätään.
"Ei, mutta jos oikein arvaan, niin olisi parempi, että hän kuolisi.
Sillä minä tunnen hänet ja hänen jalon sydämensä."
"Mitä arvaat? Mitä tarkoitat?"
"Hiljaa, hiljaa", sanoi Hildebrand surullisesti ja istuutui. "Vitiges parka! Asia luullakseni tulee liiankin pian ilmi."
Hän vaikeni.
"Millaisessa tilassa hän oli lähtiessäsi?" kysyi Teja.