"Haavakuume oli jo lakannut yrttieni vaikutuksesta. Hän voi huomenna nousta hevosen selkään. Mutta hän puhui kuumehoureissaan omituisia asioita — toivoakseni ne olivat vain unia, mutta jos ne ovat totta, niin surkuttelen häntä."
Enempää ei saatu umpimieliseltä vanhukselta tietää. Vähän ajan perästä
Vitiges kutsui nämä kolme päällikköä luokseen.
He tapasivat hänet ihmeekseen täysissä varusteissa, vaikkakin hänen täytyi nojata miekkaansa pysyäkseen pystyssä. Pöydällä oli hänen kuninkaallinen kruunukypäränsä ja pyhä, kultanuppinen kuninkaan sauva valkoisesta saarnipuusta.
Ystävykset pelästyivät nähdessään, millaisiksi nämä tavallisesti niin miehekkään kauniit kasvot olivat muuttuneet.
Hän oli varmaankin juuri päättänyt ankaran sisällisen taistelun.
Tämä vaatimaton, täydellinen luonne ei voinut kestää taistelua velvollisuudentunteensa ja sydämensä välillä.
"Olen kutsunut teidät", sanoi hän vaivalloisesti, "kuulemaan päätöstäni, jonka täyttämisessä luotan teihin.
"Kuinka suuret olivat tappiomme eilisessä taistelussa?"
"Kolmetuhatta kuollutta", vastasi kreivi Teja hyvin totisena.
"Ja yli kuusituhatta haavoitettua", lisäsi Hildebrand.