"Sajonit, viekää hänet pian hirteen."
Silloin vanki astui vielä kerran tuomarin istuimen luo.
"Ole siis kirottu", huusi hän, "sinä eläimellisen raaka kansa.
"Olkaa kirotut, kaikki raakalaiset, ja eniten sinä, vanhus, jolla on suden sydän. Älkää uskoko, että teidän villeytenne ja julmuutenne teitä auttaa.
"Teidät karkoitetaan tästä ihanasta maasta eikä teistä jää tänne jälkeäkään."
Vanhuksen viittauksesta käräjäpalvelijat heittivät taas peiton hänen päähänsä ja veivät hänet kukkulalle, jossa vahvasta tammesta oli poistettu kaikki oksat ja lehdet.
Joukon katseet kääntyivät leiriin päin, sillä siltä suunnalta rupesi kuulumaan melua ja kavionkopsetta.
Sieltä tuli ratsastajajoukko Vitiges ja Hildebad etunenässä.
"Seis", huusi kuningas jo kaukaa, "säästäkää Hildebrandin pojanpoikaa, armoa, armoa."
Mutta vanhus viittasi kukkulaa kohti.