Kun äiti seuraavana päivänä saapui, oli hän melkein yhtä hämmästynyt.
Heti hän kirjoitti Roomaan Cethegukselle ja kysyi, ketä miehensä vanhoista ystävistä hän voisi pitää tänä salaisena hyväntekijänä. Hän toivoi hiljaisuudessa, että Cethegus itse olisi tämän ilon heille valmistanut.
Mutta prefekti pudisti miettiväisenä päätään kirjeen saatuaan ja vastasi heti, ettei hän tuntenut ketään, joka olisi voinut menetellä niin hienotunteisesti. Rusticianan tuli tarkasti ottaa huomioon kaikki jäljet, joiden avulla arvoitus voitaisiin ratkaista.
Se selvisikin hyvin pian. —
Camilla ei väsynyt koskaan puutarhassa samoilemiseen eikä yhä uusien yhtäläisyyksien keksimiseen rakastetun esikuvan kanssa.
Usein hän joutui näillä kävelymatkoillaan puistosta läheisille metsäylänteille. Hänellä oli silloin tavallisesti mukanaan iloinen Daphnidion, joka, samanikäinen kun oli ja ehdottoman uskollinen, pääsi pian Camillan uskotuksi. Usein oli Daphnidion huomauttanut emännälleen, että metsänhenki varmasti seurasi heidän kintereillään, sillä usein kahahti pensaissa kuuluvasti, ja ruohikossa heidän takanaan tai vieressään kuului hiipiviä askelia. Mutta he eivät nähneet ainoatakaan ihmistä eikä eläintä.
Camilla nauroi hänen taikauskolleen ja sai hänet taas lähtemään ulos jalavain ja plataanien viheriään siimekseen.
Eräänä päivänä, kun tytöt menivät kuumuutta pakoon yhä syvemmälle metsään, löysivät he raikkaan lähteen, joka kirkkaana ja runsasvetisenä pulppusi tummasta porfyyrikalliosta. Mutta sillä ei ollut mitään vakinaista uomaa, jonka vuoksi janoiset tytöt saivat helmeilevää vettä vain vaivalloisesti tipan sieltä toisen täältä.
"Vahinko, ettei tätä raikasta juomaa saa mukavammin", huudahti Camilla. "Sinun olisi pitänyt nähdä Triton-lähde Pinetumissa Ravennan luona. Vesisuihku syöksyi niin ihanasti esille pronssisen merenjumalan pullistetuista poskista, ja vesipisarat putosivat ja kokoontuivat ruskeasta marmorista tehtyyn suureen näkinkenkään. Vahinko, ettei se ole täällä!"
Ja he jatkoivat matkaansa.