"Niin, ratsastustaito ja tosi taistelu ovat kaksi aivan eri asiaa.

"Seuratkaa heitä, sutoseni! Ajakaa heitä takaa kaupunkiin saakka."

He ajoivat Capraeta kohti, työnsivät pohjoisportin, jonka pakenevat olivat sulkeneet, mutta eivät lukinneet, auki ja laskivat täyttä neliä pitkää pääkatua myöten eteläportille, josta viimeiset gootit juuri katosivat.

Narses oli koettanut pysytellä seisaallaan kantotuolissaan nähdäkseen tarkkaan mieltäkiinnittävän näytelmän.

"Pysähtykää", huusi hän vimmoissaan, "pysähtykää! Puhaltakaa tuubaa!
Puhaltakaa peräytymismerkki! Peräytymismerkki!

"Tuo oli maailman kömpelöin ansa, mutta Alboin tietysti luuli, että se täytyy olla totta, kun joku hänen edessään pakenee."

Torvet saivat puhaltaa turhaan.

Gootteja takaa-ajavien longobardien voittohuudot tukahduttivat torvien äänet.

Vaikka he olisivat kuulleetkin merkin, olisivat he sitä halveksineet.

Ähkyen Narses istuutui nähdessään longobardien viimeisten rivien katoavan Capraen porttien sisäpuolelle.