Kaikki ratsumiehet kävivät näet rohkean, nuoren lipunkantajan kimppuun. Longobardi Gisulf iski kirveellään lipun varteen, joka nyt meni aivan säpäleiksi.
Adalgot repäisi silloin lipun irti särkyneestä varresta ja kätki kankaan vyöhönsä.
Alboinkin oli ehtinyt paikalle ja huusi:
"Antaudu vangikseni, goottikuningas, minulle, kuninkaan pojalle."
Samassa Aligern oli saanut kuninkaan nostetuksi prefektin ratsun selkään. Hän kääntyi longobardia kohti.
Tämä aikoi estää kuninkaan paon tappamatta silti kuningasta. Hän kumartui alaspäin ja heitti keihäänsä ratsua kohti, jonka lapaan se sattuikin.
Mutta samalla hetkellä Aligern iski miekallaan hänen siipikypäräänsä.
Longobardi putosi taintuneena satulasta.
Siten Adalgot, Aligern ja Julius — saatettuaan johtajat vaarattomiksi — saivat aikaa kuninkaan taistelusta viemiseen. He menivät Taginaen pohjoisportille.
Täällä kreivi Torismut oli järjestänyt uudelleen keihäsmiestensä rivit.
Kuningas olisi ryhtynyt johtamaan taistelua, mutta hän pysyi tuskin pystyssä.