Kuningas tunsi joukon johtajan.
Ennenkuin hänen seuralaisensa ehtivät joutua väliin, oli hän kannustanut ratsuaan, laski keihäänsä tanaan ja syöksyi vihollista vastaan.
Molemmat päälliköt syöksähtivät yhteen kuten kaksi ukkospilveä.
"Ylpeä barbaari!"
"Kurja petturi!"
Molemmat kaatuivat ratsuiltaan.
He olivat karanneet toistensa kimppuun sellaisella raivolla, ettei kumpikaan ajatellut itsensä suojaamista, vaan ainoastaan toisen tuhoamista.
Furius Ahalla kaatui ratsultaan kuolleena, sillä kuningas oli heittänyt keihäänsä sellaisella voimalla, että se tunkeutui kultakilven ja panssarin läpi suoraan sydämeen. Keihään varsi katkesi iskusta.
Mutta kuningaskin vaipui kuolevana Adalgotin syliin. Korsikalaisen keihäs oli sattunut hänen rintaansa aivan kaulan luona.
Adalgot repäisi Valerian sinisen lippukankaan vyöstään ja koetti sillä hillitä verivirtaa.