"Mitä nyt", kysyi hän. "Hevoset odottavat. Minne?"
"Minnekö", huusi Arahad — "minne?
"On vain yksi tie. Me lähdemme. Missä ovat bysanttilaiset ja kuolema?"
TOINEN LUKU.
Seitsemän päivää näiden tapausten jälkeen valmistettiin loistavaa juhlaa Ravennan toreilla ja kuninkaallisessa palatsissa.
Kaupungin porvarit ja kaikkiin kolmeen puolueeseen kuuluvat gootit kuljeksivat sekaisin pienissä joukoissa pitkin katuja tai soutelivat pitkin laguunikanavia — Ravenna oli siihen aikaan vesikaupunki, vaikkei niin täydellisesti kuin nykyinen Venetsia — ihaillen jättiläismäisiä seppeleitä, kukkakaaria ja lippuja, joita oli joka ovella ja katolla. Nyt aiottiin nimittäin viettää kuningasparin häitä.
Aamulla varhain oli goottien koko yhdistynyt sotajoukko kokoontunut kaupungin porttien edustalle juhlalliseen kansankokoukseen.
Kuningas ja kuningatar saapuivat paikalle ratsastaen lumivalkoisilla hevosilla. He olivat koko kansan läsnäollessa laskeutuneet hevosten selästä valtavan suuren rautatammen juurella. Siellä Vitiges oli pannut oikean kätensä morsiamensa pään päälle ja tämä oli astunut paljaan vasemman jalkansa kuninkaan kultakenkään.
Näin oli avioliitto päätetty kansanoikeuden mukaan tuhansien onnea toivottaessa.
Sitten molemmat nousivat viiniköynnöksillä koristettuun neljän valkoisen härän vetämään vaunuun. Kuningas heilautti piiskaa, ja he läksivät sotajoukon seuraamana kaupunkiin.