"Hoi, miehet! Lyökää patsaat palasiksi ja heittäkää ne vihollisten päälle."
Heti, kun hän oli tämän sanonut, olivat miehet työssä.
Kirveillä ja piiluilla huolestuneet puolustajat alkoivat iskeä jumalia ja sankareita ja muutamassa silmänräpäyksessä olivat nuo ihanat kuvapatsaat murskana.
Se oli kamala näky. Tuolla murtui suurenmoinen Hadrianuksen ratsastajapatsas; hevonen ja mies iskettiin erilleen. Tuolla kaatui pitkälleen hymyilevä Aphrodite. Tuolla eristyi Antinouksen kaunis pää ruumiista ja lensi kahden käden heittämänä goottilaista nahkakilpeä vastaan.
Kauas lentelivät marmorin, vasken, pronssin ja kullan sirpaleet peittäen muurinharjat.
Jyristen ja murskaten suunnattomat kivi- ja metallijoukkiot lensivät muurinharjalta alas ja ruhjoivat hyökkäävien goottien kypärät ja kilvet, panssarit ja jäsenet, mursivatpa rynnäkköportaatkin.
Kauhistuen Cethegus katseli käskynsä aiheuttamaa hävitystä.
Mutta se oli heidät pelastanutkin.
Kaksitoista, neljätoista, kaksikymmentä porrasta oli tyhjänä miehistä, jotka äsken olivat tiheässä kuin muurahaiset kiivenneet niitä pitkin. Hämmästyneinä tästä marmori- ja metallisateesta gootit väistyivät hetkeksi.
Mutta pian Markjan torvi kutsui heidät uuteen hyökkäykseen ja taas lensivät sentnerin painoiset möhkäleet alas.