Saavuttuaan kuninkaan telttaan ystävykset istuutuivat ääneti kauniin marmoripöydän ääreen, jolla oli kultaisissa vadeissa homeista leipää ja muutamia lihapaloja.
"Se oli viimeisen edellinen hevonen kuninkaallisesta tallista", sanoi
Hildebad. "Boreas on enää jäljellä."
"Boreasta ei saa teurastaa! — Vaimoni ja lapseni ovat istuneet sen selässä."
Hän nojasi päänsä käsiinsä. Taas syntyi pitkä äänettömyys.
"Ystävät", alkoi kuningas vihdoin, "tämä ei käy enää laatuun.
"Kansamme kuolee näiden muurien edustalla.
"Päätökseni tuottaa tuskaa itsellenikin ja vaikeaa se oli tehdä —"
"Älä ilmaise sitä vielä, kuningas", huudahti Hildebad.
"Muutaman päivän perästä kreivi Odosunt saapuu Cremonasta laivastoineen. Silloin meillä on herkkuja ylenmäärin."
"Hän ei ole vielä täällä", sanoi Teja.