"Gootteja toki aina janottaa.
"Kas, tuolla tulee pitkä Hildebadus, joka on kaikista janoisin.
"Olisi ihme, jollei hän joisi tänään, kun kivetkin halkeilevat janosta."
Hildebad oli käynyt vaihtamassa lähellä olevan vahtijoukon ja käveli nyt hiljakseen pitkin katua kypärä vasemmassa kädessä ja pitkä keihäs huolimattomasti olalla.
Mutta viinituvan isännän suureksi ihmeeksi hän menikin ohi, poikkesi ensimmäiselle sivukadulle ja riensi korkean, paksun, pyöreän tornin luo, — sitä kutsuttiin Aetiuksen torniksi — jonka varjossa ylhäällä muurilla kaunis gootti kulki edestakaisin.
Pitkät vaaleat kiharat ulottuivat hartioille saakka ja hänen valkea, hieno ihonsa sekä lempeät, siniset silmänsä tekivät hänet tyttömäisen näköiseksi.
"Hei, Fridugern", huusi Hildebad hänelle, "huiveh!
"Kunnon poika, vieläkö olet elossa siellä leivinuunissa?
"Ja kilpi ja panssarikin sinulla on — huh!"
"Minä olen vahdissa, Hildebad", vastasi nuorukainen nöyrästi.