"Mene vain, minä tulen myöhemmin.

"Minulla on vielä paljon ajattelemista ja minun on rukoiltava."

Nainen jäi yksin.

Hän painoi molemmat kätensä kovasti rintaansa vasten ja katsoi synkkää taivasta. Hänen huulensa liikkuivat hiljaa.

Silloin tuntui hänestä, että hän oli näkevinään komeiden vilja-aittojen käytävissä, gallerioissa ja ylähuoneissa, jotka kohosivat synkkänä joukkiona sirkuksen kivisen pyörylän yli, valon liikkuvan edestakaisin.

Se oli varmaankin salamoiden aiheuttama näköhäiriö.

Sillä soihtu tai kynttilä olisi sammunut tuulessa, joka puhalsi avonaisiin käytäviin.

Mutta sittenkin se oli tulta.

Sillä se katosi ja ilmestyi säännöllisin väliajoin, joten siellä joku nopeasti käveli valoa kantaen pitkin käytäviä kadoten tuon tuostakin pylväiden ja puolimuurien taakse.

Nainen katseli tarkasti valon katoamista ja ilmestymistä.