Ja kun hän saavuttuaan takaisin huoneeseensa näki sytyttämänsä kipunan nousevan jättiläismäisenä tuliroviona, kun hän kuuli goottien ja ravennalaisten tuhatäänisen hätähuudon, tuntui hänestä, että liekit polttivat hänen sydäntään ja valittavat äänet kirosivat häntä.
Hän meni tainnoksiin.
Kun hän oli vähitellen tullut tajuihinsa ja ruvennut muistelemaan tuota kamalaa tapausta, häipyi hänen kuningasta kohtaan tuntemansa viha kokonaan.
Hänen sielunsa oli murtunut.
Syvä katumus ja pelko joutua hänen eteensä valtasi hänet.
Sitäkin suuremmalla syyllä, kun hän tiesi ja sai muilta tietää, että vilja-aittojen palo oli pakottanut kuninkaan antautumaan.
Hän ei ollut nähnyt häntä sen jälkeen.
Kun kuningas joskus sai aikaa mennä kysymään Matasuntan vointia, antoi tämä hämmästyneelle Aspalle määräyksen, ettei kuningasta saanut laskea hänen luokseen, vaikka hän oli jo ollut useita päiviä ylhäällä ja ottanut vastaan kaupungin köyhiä, vieläpä käskenyt ilmoittaa, että tarvitsevat voivat kääntyä hänen puoleensa.
Hän jakeli silloin omakätisesti itselleen ja hoviväelle määrätyt ruoat köyhille ja lahjoitteli koruja, kultaa ja kalleuksia.
Hän odotti parhaillaan erään kerjäläisen tuloa, sillä muuan ruskeaan vaippaan ja rynnäkkökypärään puettu mies oli useita kertoja pyytänyt, että hän ottaisi erään köyhän kansannaisen puheilleen kahden kesken.