Se pääsi nyt kurpitsin lehden alta valloilleen ja välkähteli auringon säteiden tavoin hänen kaulallaan, jonka peittona oli vain villamekko, joka ulottui hiukan alapuolelle polvia. Uumilla hänellä oli leveä nahkavyö.
Hän mittasi seppeleen suuruutta oman päänsä mukaan.
"Hänen päänsä on suurempi.
"Tuo alppiruusu on vielä pantava siihen."
Hän sitoi nyt seppeleen molemmat päät yhteen sirolla sideruoholla, hypähti seisoalleen, pudisti viimeisetkin kukat nahkaesiliinastaan, otti seppeleen vasempaan käteensä ja lähti laskeutumaan jyrkkää rinnettä, jonka juurella puro lorisi kiviä vasten.
"Ei, jääkää tänne odottamaan.
"Sinäkin, rakas Lumikko.
"Palaan pian."
Hän palautti lampaat, jotka aikoivat lähteä hänen mukaansa, mutta jäivät nyt määkien katsomaan paimenensa jälkeen.
Notkeana tällaiseen kulkuun tottunut tyttönen kiipeili ja hyppi jyrkkää rinnettä alaspäin tuon tuostakin tarttuen sitkeihin pensaisiin, näsiäisiin tai kanerviin, joskus hypellen kiveltä kivelle.