"Olen, sinun ansiostasi."
"Salli minun sitten lukea käärmeluku, niin kauan kun mato vielä liikkuu — se karkoittaa tämän suvunkin kolmen tunnin matkan piiristä."
Hän kohotti kolme oikean käden sormea ikäänkuin vannoakseen ja saneli seuraavan ikivanhan käärmeluvun:
"Varro, sa käärme! Kimpuile, koira! Kuolasi myrkky purkaos maahan; miehet ja immet jättäös rauhaan. Tyhjäksi vaivu, kelvoton konna, uppoa yöhön! Ylväsnä yli käärmeiden päitten kulkee voittaen goottien suku!"
NELJÄS LUKU.
Kun hän oli lopettanut lukunsa ja kumartui katselemaan kuollutta käärmettä, painoi pelastettu seppeleensä hänen kullanruskeille, kiharaisille, sankoille hiuksilleen.
"Terve, sankari ja auttaja!
"Katso! Voitonseppele oli jo edeltäkäsin sidottu.
"Eijaa! Sininen kruunu sopii sinulle erinomaisen hyvin."
Hän löi iloissaan kätensä yhteen.