"Se olisi hyvä loppu 'Baltin sadulle' tai 'Maanpakolaisen laululle'. Mitä tuumit? 'Maanpakoon ajetun herttuapojan laulu.' Ei sekään kuulu hullummalta."
"Sinun suustasi pulpunneina kaikki laulut kaikuvat ihanilta."
"Mutta minä tahtoisin nyt kuulla vielä sen laulun alun, jonka sinä itse laadit herättyäsi unestasi."
"Niin, kuolinlaulua en itse laatinut, sen kuulin unessa.
"Mutta heti unesta herättyäni rupesin muistelemaan noita tuttuja maisemia Vesuviuksen luona, vastapäätä Mons lactariusta, Maitovuorta. Siellä on suuri, omituinen kalliorotko, jonka tulivuoren jähmettynyt laava on muodostanut. Se on kuin jähmettynyttä tulta. Möhkäleet ovat äkkijyrkät. Laaksoon johtaa vain kapea sola, jonka yksi mies voi kilvellään sulkea ja suojella sitä pitkät ajat minkälaista ylivoimaa vastaan tahansa!"
"Sinä mietit heti joka vuorella ja laaksossa, miten ne voi valloittaa tai miten niitä voi puolustaa."
"Silloin tulivat huulilleni itsestään nämä sanat:
"Missä Vesuvion vyöllä laavakallioita on, hätähuudot sieltä yöllä tunkee seudun lepohon.
Maanmies ei, ei paimen, varas
tohdi sinne poiketa;
kaikkein onkin kiertää paras
kammottavaa rotkoa.
Onko täällä kansain veri vuodatettu sodassa? Vaiko haamunsa se perii vastaisilta ajoilta?"