Ja hän näppäili harpusta hitaasti muutamia sointuja. — Adalgot vastasi hiljaa kuin kaiku. Säveleet johtivat kuningasta laulajien luo.
Melkein umpeenkasvaneita polkuja pitkin kuningas kulki ääniä kohden, jotka kuuluivat säännöttömin väliajoin eräästä synkästä sypressiryhmästä puoleksi laulettuina. Yötuuli toi hänen korviinsa sitä paitsi kahden erilaisen kielisoittimen säveliä.
Huomaamatta saapui Totila, jonka tuloa ei edes kuutamo ilmaissut, kaatuneiden muurien yli, jotka ympäröivät laajaa puistoa, puoleksi villiytyneeseen laakeri- ja sypressikäytävään, joka vei puutarhan sisäosaan.
Teja kuuli tulijan askeleet ja pani pois harppunsa.
"Kuningas tulee", sanoi hän. "Tunnen hänen askeleensa. —
"Mitä etsit, kuninkaani?"
"Sinua, Teja", vastasi tämä.
Teja hypähti pystyyn kaatuneelta patsaalta, jolla hän oli istunut.
"Taisteluunko siis!"
"Ei", vastasi Totila. "Ansaitsen kuitenkin tällaisen vastauksen."