Hän tarttui Tejan oikeaan käteen ja veti hänet istumaan viereensä marmoripatsaalle.
"En hae miekkaasi, vaan sinua itseäsi.
"Tarvitsen sinua. En tällä kertaa käsivarttasi, vaan sydäntäsi.
"Ei. Jää vain tänne, Adalgot. Sinä saat kuulla, miten tätä ylpeätä miestä, 'mustaa kreiviä' täytyy rakastaa."
"Sen olen tietänyt siitä saakka, kun hänet ensi kerran näin. Hän on kuin synkkä metsä, josta kuuluu salaperäinen suhina, kammottava, mutta samalla suloinen."
Teja loi kuninkaaseen pitkän katseen suurista, surullisista silmistään.
"Katso, ystäväni! Tällainen on minusta tullut. Näin suuressa määrässä on taivaan Herra siunannut työni.
"Olen voittanut takaisin puoleksi menetetyn valtakunnan. Enkö voita takaisin ystäväni puoleksi menetettyä sydäntä?
"Ystävä on tehnyt parhaansa valtakunnan takaisin valloittamisessa — hänen täytyy nytkin tehdä parhaansa.
"Mikä on vieroittanut sydämesi minusta?