* * * * *
Lähettilästen lähdön edellisenä iltana Cassiodorus vei ystävänsä kappeliin, jonka hän oli rakennuttanut aivan luostarin vieressä kohoavalle äkkijyrkälle kalliolle.
"Paikka miellyttää epäilemättä sinua, Totila", oli Valeria sanonut.
Vähän ennen auringonlaskua ystävykset saapuivat yksinäisen, pyöreän kallion laelle.
Täältä oli laaja näköala Picenumin kukoistaville vainioille.
Pohjoisessa ja idässä Apenninien komeat, suurenmoiset porrastukset rajoittivat katsetta.
Lännessä kimalteli laskevan auringon loisteessa komeana kultavyönä viheriäisten kenttien läpi juokseva Clasius-joki, johon täällä Sibola ja Rasina yhtyvät.
Etelästä päin Tinia-joki välkkyi Nucerian vuorten lomitse.
Etelän hymyilevän taivaan alla versoi runsas sato, Totilan ihmevuosi oli nopeasti ja täydellisesti pyyhkäissyt pois entisen hävityksen jäljet. Laakerien tummaa pohjaa vasten, oliivien hopean harmaiden lehtien ja määrättömien viiniköynnösten lomista näkyi sadottain valkoisia marmorihuviloita, linnoja, taloja ja ulkohuoneita.
Kukkulan etelärinteellä sijaitsi ikivanha vahtitorni, kenties muinaisroomalaiselta ajalta peräisin. Sen muurit olivat kokonaan muratin, viikunapuiden, viiniköynnösten ja kastanjain peitossa.