Senaattorit, näet, pelkäsivät Bysantin puolesta. Eikä ollut epäilystäkään siitä, että keisari puolusti rauhaa.
"Senaattini puolustaa yksimielisesti rauhaa.
"Aavistin sen edeltä päin", virkkoi Justinianus omituisesti hymyillen.
"Olen aina tottunut seuraamaan viisaiden neuvonantajieni ohjeita.
"Entä keisarinna?"
Silloin Teodora hypähti raivostuneen käärmeen tavoin paikaltaan ja heitti lyhyen, norsunluisen valtikkansa luotaan niin kiivaasti, että se lensi kauas lattialle.
Kaikkien senaattorien kasvoilla kuvastui hämmästystä ja pelkoa.
"Niin menköön", huusi hän voimainsa takaa, "uskoni Justinianukseen ja hänen keisarilliseen korkeuteensa, mikä vuosikausia on ollut ylpeyteni.
"Niin menköön huoli valtakunnasta ja sen kunniasta.
"Voi, Justinianus, voi minua ja voi sinua, joka päästät sellaisia sanoja suustasi."