Pian Cethegus olikin yhä hurmaavan kauniin nuoruudenystävänsä edessä, joka lepäsi sohvallaan meille hyvin tutussa huoneessa.
Galathea ojensi hänelle tuon tuostakin pienessä onyxmaljassa rohtoa, jota persialainen lääkäri — kreikkalaiset lääkärit eivät enää voineet hänelle mitään — oli määrännyt.
"Kiitän sinua, Teodora", sanoi Cethegus.
"Ja kun minun on kiitettävä muita kuin itseäni, niin kiitän mieluimmin nuoruudenystävätärtäni."
"Kuule, prefekti", virkkoi Teodora katsellen häntä tarkasti, "sinussa voisi olla miestä — sanoisinko sitä barbaarin vaiko roomalaisen ominaisuudeksi — ensin suutelemaan Kleopatraa, jota Caesar ja Antonius ovat jumaloineet, ja sitten kuitenkin viemään hänet mukanaan riemusaatossa Roomaan, kuten Oktavianus lienee aikonutkin menetellä.
"Ellei tuo käärmekuningatar olisi tehnyt aietta tyhjäksi.
"Kleopatra on aina ollut esikuvani. Caesaria en ole tavannut. Mutta käärmettä täytyy kenties käyttää. Sinun ei tarvitse kiittää minua. Olen puhunut ja toiminut täydestä vakaumuksesta. Tuo goottien taholta tullut vaara ja häväistys on upotettava vereen.
"En ole kenties aina ollut uskollinen puoliso Justinianukselle.
"Mutta hänen viisain ja uskollisin senaattorinsa olen aina ollut.
"Belisariusta ja Narsesta ei voi lähettää yhdessä Italiaan ja vielä vähemmän jompaakumpaa yksin.