"Senkin kaulaan olen teidän kunniaksenne pannut kukkakiehkuran."
Hän kosketti hiljaa koiran takkuista päätä. Koira silmäsi ymmärtäväisen näköisenä tyttöä, meni sitten valtaistuimelle ja nosti tuttavallisesti vasemman etukäpälänsä kuninkaan polvelle.
Kuningas antoi sen juoda matalasta kultamaljasta.
"Kultaisesta uskollisuudesta", sanoi hän, "kultainen pikari.
"Mutta kuka on veljesi?"
"Niin", sanoi tyttö ajatuksissaan, "päättäen Hunibadin puheista sairasvuoteella, en luule hänen entistä nimeään oikeaksi.
"Mutta hänet on helppo tuntea", jatkoi hän punastuen.
"Hänen tukkansa on kullanruskea, hänen silmänsä ovat siniset kuin tämä jalokivi, hänen äänensä heleä kuin leivon. Ja kun hän koskettaa harpun kieliä, katsoo hän ylös kuin näkisi taivaan avoinna —"
"Adalgot", huusi kuningas.
"Adalgot", toistivat kaikki gootit.