Hänen vasemmalla puolellaan seisoi hänen seuralaisensa, tuskin kynnen vertaa lyhempi, nainen kuin valkyyria.
Hänen vaaleanpunainen, metallilta välkkyvä tukkansa valui polviin saakka pienen avonaisen, kultaisen kypärän alta, jota kaunisti kaksi hopealta hohtavaa kalalokin siipeä, ja hohtavan valkoisen jääkarhunnahan yli, joka oli hänen selässään enemmän koristeena kuin tarpeen vuoksi.
Pienistä kultasuomuksista laadittu, aivan ruumiinmukainen panssari toi esille neidon verrattoman kauniin vartalon nousten ja laskien joustavasti hänen hengittäessään.
Hänen puolisääreen ulottuva alushameensa oli taidokkaasti valmistettu talvisen jäniksen valkoisista karvoista.
Käsivarsia koristivat ja puoliksi peittivät lävistetyistä, rihmoihin pujotetuista merenpihkapalasista muodostetut hihat. Merenpihka kimalteli omituisesti Italian ilta-auringon hohteessa.
Hänen vasemmalla olkapäällään istui levollisena kaunis, valkoinen haukka.
Hänen vyössään oli lyhytvartinen kirves. Oikeassa kädessään hän kantoi olkapään nojassa pitkulaista hopeakaarista harppua.
Ihmetyksestä avosuin ja silmät selällään roomalaiset katselivat näitä olentoja. Gootitkin ihmettelivät vierastensa ihon omituista valkeutta ja heidän erittäin kirkkaita, säihkyviä silmiään.
"Kun tuo musta, joka oli minua vastaanottamassa", virkkoi merenkulkija, "sanoi, ettei hän ole kuningas, voit vain sinä se olla".
Hän ojensi Totilalle kätensä vedettyään siitä ensin haikalannahkaisen sotakintaan.