Hän nousi erääseen kulmatorniin kiertäviä, kapeita portaita myöten.
Täältä hän näki koko lakeuden, jossa huomenna ratkaistaisiin Italian kohtalo ja hänen oma kohtalonsa.
Lännessä kaukana Clasius-joen toisella puolella aurinko laskeutui.
Pohjoisessa oli Narseksen pitkä ja leveä leirialue, jossa oli lukemattomia telttoja. Niistä olivat muutamat tehdyt tummista nahkoista ja vuodista, muutamat mustatusta, paksusta purjekankaasta.
Leiri ulottui niin kauas kuin silmä kantoi, näköpiirin rajaan saakka, "gallialaisten haudasta" idästä Eugubiumiin (entinen Iguvium) länteen. Se lepäsi jo mustassa, kylmässä varjossa uhkaavana ja hiljaisena kuin välttämättömyys.
Aivan hänen jalkojensa juuressa alkoivat goottien teltat ulottuen pienen Taginaen kaupungin taa. Huomatessaan niiden paljon pienemmän määrän neito kauhistui, vaikka Totila olikin häntä rauhoittaakseen sanonut, että suurin osa hänen miehiään asui Capraen ja Taginaen taloissa.
Tämäkin laakso oli jo varjossa.
Vain hänen valkopukuista vartaloaan, joka kohosi tornin huipulta, luostaria ja sen muureja sekä hiukan korkeammalla olevaa kappelia Numa Pompiliuksen haudan luona, valaisi vielä laskeutuvan auringon heijastus.
Kauan Valeria katseli — mieli täynnä kamaloita aavistuksia — maisemaa, jossa vielä tänään vallitsi täydellinen rauha.
Minkänäköinen tämä paikka olisi huomenna samaan aikaan?