"Ei, se on erittäin tärkeä paikka. Voin kai itse suojella itseäni. Mutta noita vuoria ja Roomaan vievää tietä on sinun suojeltava. Jos jokin onnettomuus sattuisi, niin sinun sivustallasi on ainoa pelastuksen tie."
Silloin Julius, kreivi Torismut ja herttua Adalgot saapuivat sisään.
Palvelijat — niiden joukossa Vakis, joka nyt oli Tejan kilvenkantajana — toivat sisään illallisen: lihaa, hedelmiä, leipää ja viiniä.
"Ajattele, Julius", sanoi Totila hymyillen, "goottileirin rohkein sankari on ruvennut pelkäämään."
"En omasta puolestani", sanoi Teja.
"Minun uneni käyvät tavallisesti toteen.
"Ja ne ovat aina synkkiä."
"Teidän unenne", virkkoi Totila leikkiä laskien nuorelle Adalgotille, joka oli istuutunut hänen viereensä, ja Vakikselle, joka täytti juuri kuninkaan pikaria, "teidän unenne, te vastanaineet, eivät liene synkkiä."
"Ei minulla ole valittamiseen syytä", muhoili Vakis. "Sentään toivoisin —"
"Mitä muita toiveita sinulla on paitsi Liutaa", tuumi Totila.