"Olkoon niin", sanoi Teja katkerasti hymyillen.

"Mutta sitä ei voi ajatella — siitä voi vain uneksia.

"Olen tyytyväinen. En tahdo herätä uuteen elämään, kun keihäs kerran on lävistänyt sydämeni."

Samassa kreivi Torismut saapui tarkastusmatkaltaan takaisin ja sanoi:

"Ole huoletta, herra kuningas, olen käynyt kaikki tutkimassa.

"Korsikalaisen ratsumiehet ovat jo oikealla paikallaan. Osa hänen jäljelle jääneistä miehistäänkin on jo saapunut.

"Kolmesataa urhoollisinta on vielä tulossa. Hän pyytää, että myöhästyttäisit taistelun alkua siksi, kunnes he saapuvat, sillä ne kuuluvat olevan kaikkein hurjimmat."

"Ehkä voin sen tehdä ratsastustaitoani näyttämällä", vastasi Totila iloisesti nauraen. "Ja nyt viimeinen pikari.

"Lähtekäämme leiriin.

"Suostutko, Teja, että huominen taistelu ratkaisee kiistamme?