"Sinun uskosi ei tee sinua onnelliseksi", sanoi Julius. "En voi ymmärtää, minkätähden sinä elätkään, kun sinulla on tuollaiset mielipiteet."
"Sen sanon sinulle, kristitty.
"Elämän arvoista on myöskin tehdä oikein, täyttää velvollisuuden ja kunnian vaatimukset, laskematta tulevassa elämässä tuhatkertaista korkoa jokaisesta hyvästä työstä. Rakastaa kansaa, isänmaata ja ystäviään ja vahvistaa tämä rakkaus verellään. Polkea pahaa tomuun joka paikassa — pahaa ei tee vähemmän inhoittavaksi täytymys. Sinä tallaat käärmeen ja nokkosen, vaikkeivät ne mitään voi sille, etteivät he ole satakieli ja ruusu —. Kieltäytyä kaikesta onnesta, etsiä vain sitä syvää rauhaa, joka on äärettömän totinen ja korkea kuin öinen taivas, — kimaltelevain tähtien tavoin nousevat ja laskevat siinä ylpeät surulliset ajatukset, — ja kuunnella maailmankin sykähdyksiä, jotka tuntuvat omassa rinnassa ja tähtien kulussa. Eikö se ole elämän arvoista, kristitty?"
"On", vastasi Totila, "mutta äärettömän vaikeata se on. Liian vaikeata ihmisvoimille.
"Ei, Teja! Jollen minä saata joka kohdassa yhtyäkään hurskaan ystäväni uskoon, joka vallitsee tätä aikaa, niin se ainakin on varma, että on olemassa hyvänsuopa Jumala, joka rankaisee pahan ja suojelee hyvää.
"Tuon oikeudenmukaisen Jumalan käteen jätän kansani ja oman asiani.
"Tähän luottaen odotan huomenna voittoa.
"Oikeus on puolellani — oikeus ei voi sortua."
"Oikeus sortuu usein vääryyden edessä: Vitiges Cetheguksen edessä."
"Niin, maan päällä", virkkoi Julius, "sillä tämä ei ole meidän oikea kotimme. Se on haudan tuolla puolen. Siellä kaikki tuomitaan oikeudenmukaisesti."