E-text prepared by Tapio Riikonen
VIIMEINEN ALGONQUINI
Kertomus
Kirj.
FELIX LILLA
Suomennos.
Helsingissä, K. E. Holm'in kustantama. 1882.
I.
Vuonna 1680 ilmestyi pyrstötähti taivaalle, herättäen pelkoa ja kauhistusta kaikissa maakunnissa, mihin vaan sivistyksen valo ei vielä ollut tunkeunut. Niinpä Delawaren ja Hudsonin rannoillakin aina Ontarioon ja Champlain-järveen saakka Mohawkien, Irokesien ja Huronien heimokunnissa. Nämät Indianit kokoutuivat suurin joukoin kuuntelemaan pappiensa innostuneita puheita, jotka julistivat Manitoun, suuren hengen, taivaan tulikirjaimilla ilmoittavan heille tahtonsa. Nyt oli muka aika tullut karkoittaa valkoiset valtaajat maasta, valtaajat, jotka olivat konnantapaisesti muutamilla rommitynnyreillä, huonoilla villapeitteillä ja muilla senkaltaisilla repaleilla viekoitelleet punaihosilta miehiltä heidän parhaat maansa ja metsänsä. Manitoun vihan uhalla vaativat papit hävityssotaa Delawaren ja Hudsonin seuduilla majailevia untisasukkaita vastaan.
Tässä laveassa maassa, joka nyt on uuden maailman mitä taajemmin kansoitettuja, rikkaimpia ja teollisimpia seutuja, oli silloin sangen vähän asukkaita. Satojen peninkulmain alat oli hiljaista, jylhää metsää vaan, jonka sydänmaissa oleskeli lukuisasti karhuja ja susia, ja majavat rakentelivat jokien rannoille ihmeteltäviä pesiänsä. Missä nykyään ohrapellot aaltoilevat, tehtaiden suuret piipuntorvet savuavat, komeat linnat ja maatalot matkustajaa viehättävät, rautatien junat kiitävät ristiin rastiin, siellä seurasi indiani kaksisataa vuotta sitten ja vielä paljoa myöhemminkin petoeläinten jälkiä tahi kuljeskeli sotakulkuaan voittaaksensa saalista, vihollistensa päänahkoja.