Sinne nyt katala kaatui Aivan pitkälle pituutta, Koira päälle pätkähtäpi, Waikk' oil eillä ensin mennyt. Siellä huuti huikiasti, 120 Parkui äänellä pahalla, Pyörryksissä pöikkäröien. Aina outti auttajoa, Kuopasta kohottajaa, Waan ei arvannut apuun 125 Sinne kulkia kukana, Eikä tietty ensinkänä, Minne oil Juho joutununna, Wäistö vanha vaipununna.
Akka arveli kotona, 130 Walitteli vaimo raukka: "Mikä lie tullut mies paralle! Kuka kurjalle ukolle! Kun ei jouvu jo kotihin; Tääll' ois töitä tehtäviä, 135 Aivan paljo askareita, Ei ole puuta, ei pärettä, Eikä suurin syötäveä."
Kosk' oil viimen virkistynnä, Wäistö vähän valpastunna, Kohta tuossa tuumoapi, 140 Aivossansa arvelepi: "Woipas saakelin satua! Mit' on tullunna minulle, Kun on niska niukahtanna, Ruumis kaikki runneltunna, 145 Aivot päässäni pahasti Tällä lailla tärskähtännä; Tuskin tulloon minusta Mielen miestä millonkana." Tuli sitte toinen tuuma, 150 Johtui mielehen Juholle, Miten päästä päälle hauan, Kuten kuopan paltehille.
Sai tok' lauan laian päältä Wiimen raavasta rapuiksi, 155 Jota myöten jouvuttiinsa, Ylös hauasta hamusi, Neljin kontan kulkemalla.
Koki sitte kotiansa Wäistö mennä vänttyröiä, 160 Waikk' oil vaiva varsin vahva, Ruumis kaikki runneltuna, Päälaki pahoin pakotti.
Jopa sitte viimein joutui, Pistiinsä kotipihalle, 165 Siitä lyöntiinsä tupahan. Täällä akka ärjäsepi, Rinkasepi Riitta Liisa: "Miss' olet viikon viipynynnä, Kauan ollunna katala? 170 Kukatiesi kulkenunna Ympäri ylet kyliä, Wiinan viljassa eläen?"
Tähän Wäistö vastoapi, Ähkäsepi äänellänsä: 175 "Ele huua, hertta kulta! Ilmanki jo itkettäpi, Harmittapi haikiasti, Kun olen kuopassa kojunnut, Hauassa keralla Hallin, 180 Koiran kanssa kaiken yötä."
Sitte haastoi harmissahan Akalle asian kaiken, Kuink' oil lähtenyt kotihin Koiran kanssa kulkemahan, 190 Kuink' oil kuoppahan puonnut, Kalkki ruumis runneltuna, Kallo katketa kaheksi. Wielä virkko vaimollensa: "Kuules kulta akkaseni! 190 Saata sauna lämpimäksi, Jossa hauot hartioni, Kanssa kaikki ruumihini."
Tähän akka arvelepi, Waimo vastasi samassa: 195 "Jo olen jotaki kuullut, Täm' on kumma kuulematta, Näkemättä näihin asti." Sitte akka ahkerasti, Riitta Liisa liukkahasti, 200 Saattoi saunan lämpimäksi, Hautoi siellä hartahasti, Uutterasti ukkoansa, Sekä hautoi, jotta hieroi. Tok' tuo siitä selventiinsä, 205 Sekä eistiinsä elohon, Waikk' ei töitä toimitellut, Ei ajellut askareita, Päähän päivien monien, Wielä viikonkaan perästä. 210
Jälkimaine. Muutamia paikkoja olemma tässä edellä luettamasta runosta pois heittäneet, josta sen tekiä, räätäli Olovi Karjaliini Liperissä, ei pahastune. Myös olemma muuttaneet sanat: kahtomaane, kulkemaane, juntsimaane jne. tavallisempaan kirjapukuunsa (k. v. 33, 40, 67), mutta sanat: jouvuttiinsa, pistiinsä, työntiinsä, selventiinsä, (k. v. 156, 165, 166, 205, 206), ovat niin Karjaliinin omaa kirjoitusta myöten jääneet, vaikka tavallisempi olisi kirjoittaa: jouvuttihen, pistihen, työntihen jne.