"Suru Runot"
"Herran Kirkkoherran Iin pitäjässä, Herran Hendrik Suntin Kuoleman ylitse, joka tapahtui 30 päivänä Heinäkuussa vuonna 1797; kirjoitettu Kellossa 12 päivänä Elokuussa."
Esipuhe.
Surulauluja surussa Iissä kansa kaivannepi, Joilta joutui nyt lepohon Kirkkoherra kiireheltä, Josta jotaki jutella, 5 Tekis mieli muistutella, Waan ei käänny kehno kieli, Kieli kehnon Kellolaisen. Sanon kuitenki sanoilla, Ylen yksinkertasllla: 10 Empä kiitä kiivahasti, Yli määrän ylpiästi, Toen kuitenki toistan, Puhun poies puolestani, Tahi annan asian puhua, 15 Toen juuri julki tulla.
* * *
Nämät Iissä ilmantuivat, Kovin koskevat sanomat, Ett' on kuolema kumonnut, Esimiehen ennättänyt, 20 Jota ei luultu luonninkana Näinä päivinä näkyvän. Niin nyt kuolema kovasti Meiltä kiskoi kiirehesti Kirkkoherran kiitettävän, Jota suuresti suremma, 25 Jota kauan kaipajamma, Waikka en saattane sanoilla Ikävätä ilmoitella, Walitusta vanhempien, Lasten suulla surkutusta. 30 Woi kun kouristi kovasti, Woi kun kuollo kompastutti Taitavan taluttajamme, Ylen hyvän ystävämme, Jok' oli nöyrä nuorten kanssa, 35 Warsin rakas vanhemmille, Puhutteli pienet lapset, Orvot lesket lempiästi.
Sanankuuliat sanovat, Monet tuota tunnustavat, 40 Kuin oli taitava tavoissa, Kaunis kanssakäymisissä, Koko korkia opissa, Koko kuulu kunniassa. Kun se sattu saarnatyöhön; 45 Opin oikian osasi, Selitti sanat salaset, Wertaukset verrattomat, Lohutti suruiset mielet, Ilahutti itkeväiset, 50 Nöyrät rauhalla rakenti, Kovat lailla langetteli; Jakoi kaiken kansan päälle Hyvät neuot hyödylliset. Ja kun astui alttarille, 55 Silloin kaikkui kaunis urku, Kulki kurkku, raikkui rinta, Helisi se Herran ääni. Tokiko toista sen siahan Samanlaista saatasihin, 60 Waikka kulkis kutsumiehet, Warsin hartahat hakiat, Waeltaisit valtakunnan, Kirjat kiertäen menisi, Yli maamme matkustaisi. 65
Ei se viskonut vihoja Katsannolla karmialla, Eikä saattanut sanoilla Olla kolkko ollenkahan. Onnessa oli totinen, 70 Wahva vastoinkäymisessä, Kaikissa hyvin tytyvä, Osallensa oikialle. Ei sitä rakkaus rahoin, Tavaroihin taltutellut; 75 Jakoi orvoille omansa, Waroistansa vaivaisille, Jotka hautahan halulla, Mullan alle muistelevat, Kirkkoherrasta puhuvat, 80 Sinne häntä siunajavat, Koska he talvella kovalla, Parahilla pakkasilla, Suntin lammasten nahoilla Lantehensa lämmittävät. 85 Wielä muuten muistelevat Opetukset onneksensa, Kuinka käski kiivahasti Pajeta pahoja töitä, Kuinka vahvasti varotti 90 Wajeltaissa valvomahan, Kaikin voimin karttamahan, Synnin suuria vikoja, Omantunnon turmioita; Josta joutuva olisi 95 Armo julkisen Jumalan Kautta pojan kallihimman, Kautta ansion avaran, Lunastukseksi luvattu.
Tämä herra hengellinen 100 Kokonaista kolme vuotta Kuudenkymmenen ylitse Kulki täällä kunnialla, Warsin sievästi vaelsi, Wielä päivän viimeisenki 105 Wirantöissä viivytteli. Waan ei kello yhtätoista Yöllä taitanut tavata, Koska heitti Henterikki Sunti suuren seurakunnan, 110 Päätti juoksun jumalisen, Kilvoituksen kiivahimman, Ruunun kallihin käsitti, Armopalkan parahimman, Saanut armon armiaalta, 115 Lasten hengen laupiaalta, Uuen mielen, uuen kielen, Uuen uskovan syämen; Kuollo siirti nyt sisälle, Karitsaisen kammiohon. 120
(Lisää toiste.)