Kuninkaan sydän oli pakahtua ilosta, kun nyt näki nuoruuden ystävänsä Salaspan edessänsä, jota ei hän ennen tuntenut, sillä niin oli hän entisestään muuttunut. Samassa kuului toisesta huoneesta hiljainen soitto, suloisempi laadultaan, kun kuningas koskaan oli kuullut. Muiden sydämensä liikutusten keskellä piti hänen kysyä, mikä se oli. Salaspa vastasi lapsensa siellä soittavan ja käski heitä tulemaan sisälle. He tulivat entisessä puvussaan, vaan hivukset palmikoittuna ja kukkaseppeleet päässä. Kukin heistä kantoi lahjoja Persian kuninkaalle. Yksi sanoi: "terve sinulle, Persian kuningas, minä annan sinulle tämän ruusun jälkeentulevaistesi koristukseksi"; toinen antoi kultaisen käädyn, jolla hän kiinnittäisi kansan sydämen omaansa, kolmas taivaankarvasen vyön oikeuden vahvistukseksi, neljäs diamanttivästisen miekan onneksi sodassa, muut muita.
Näin loppui tämä päivä, ihmellisin kaikista kuningas Sarbaan päivistä. Hän palasi takasin ja olis ottanut Salaspan kanssansa, joka kuitenkaan ei tahtonut heittää pientä alammaiskansaansa, vaan pyysi kuninkaalta, saada pysyä yksinäisessä levossaan. Kotiin tultua oli kuninkaan ensimmäinen työ heittää jalkavaimonsa ja ottaa entisen puolisonsa tyttärineen vankiuudesta. Tyttärensä antoi hän puolisoksi nuorukaiselle, jota hänen tuli niin paljosta hyvästä kiittää ja jonka hän ylensi korkeimmaksi käskynhaltiaksensa. Sarbaasta oli tullut peräti toinen mies. Poikaa hänellä ei ollen, määräsi hän nuorukaisen jälkeiseksensä kuningasistuimelle ja Persialaiset sadut kiittävät vieläki Sarbaan ja hänen jälkeisensä hallitusta kultaiseksi ajaksensa, sillä senkaltaisia kuninkaita ei heillä ollut ikänä ennen löytty.
Juttu juhlajuomisesta, Koottu kirkkokohmelosta.
Nyt on mielessä minulla Tästä kansan kauhiasta, Synnin syystä synkiästä, Ruveta runon tekohon, Laaullani laulamahan, 5 Suomeksi sanelemahan, Kuinka viina viljellähän, Juoma karvas kaupitahan, Aivan pannahan pahasti, Paikassa parahimmassa, 10 Aina synnin aineheksi. Sillä ahnehet alati Warsin viekkahan tavalla Rahat vievät rahvahalta, Aivan tolpan ainuanki 15 Köyhimmänki kerjäläisen.
Jos ei kestäisi kotona, Eikä keittää keritä, Kuljettavat kaupungista, Alti sauovat alaalta 20 Tämän myrkyn myytäväksi. Sitten juhlina jaloina, Aina kanssa ankkureinsa Tykö kirkon kiiruhtavat. 25 Siinä kauan kaupitsevat, Aivan istuvat alati Aamut ankkurin tykönä, Oottelevat ostavia, Juottelevat juomareita. 30
Eipä saarra soittaminen, Eikä veisukaan vetäne, Saane synnin tunnustukset Kavalata kaupaltansa; Aina kurja kaupitsepi, 35 Ehkä pappi altarilta Saarnastuolihin menepi.
Jo on päivä poikki kirkon, Kello käypi kahtatoista, Sitten templihin tulepi 40 Oman oittinsa perästä, Oman arvon antamasta, Kanssa joukon juopuneitten, Seurakuntansa seassa. Sitte tultua sisälle, 45 Penkkihinki päästyänsä, Torkkuvat törisevinä, Penkissänsä pehturoivat. Eipä arva'a ajunsa, Sielun tarvista tavota, 50 Eikä ymmärrys ylene, Silmät kirjoa selitä; Korvat kuuroksi menevät Saarnan kuulohon samate, Syän syntinen palapi 55 Ahneudesta alati, Eikä tottele totuutta, Waikka siinä Siionissa Wahva suussa vartioitten Pauhaapi toen pasuuna, 60 Helisepi herran ääni Aivan korvihin kovasti; Ei se voi sioa saaha Syämessä syntisessä. Kohta kirkosta menepi, 65 Ulos uksesta isosta, Tykö juosten juopuneitten. Jotka kilju kirkkomailla, Karju kirkkokartanolla, Kovan kohmelon käsissä. 70 Pahan ilman pakkasessa.
Niillen alkapi sanella, Näillen kurja kuiskutella: "Jopa teiät, ystäväni! Kovin kohmelo käsitti; 75 Onko markat matkassasi, Tahi sillingit sinulla, Wielä nyt minulla oisi Wiinapolska puolillansa; Sillä tautinne tasaisin, 80 Kohmelonne korjoaisin."
Sitten mennähän mäeltä Miehet mielellä hyvällä, Ankkurille astutahan; Saavat pikkusen pikarin, 85 Totta toisenki panevat Ensimmäiselle evääksi, Josta juopuvat jalosti, Aivan päihtyvät pahasti. Sitten syttypi syvälti, 90 Ilma nousepi isoksi, Kiroseksi kirkkomailla. Moni paljoa pahoa Täydessä vihanväessä, Sadatusten suurten kanssa, 95 Toivottapi toisellensa. Toiset pilkkoja pahoja, Leikkiä luvattomia, Suupaltat pahoin puhuvat, Suunnattomat suututtavat. 100 Aina muistupi monelle Wälit entiset etehen, Toinen toiselle sanopi: "Selvittele sievimmästi Welka viimeinen minulle!" 105 Mies se vannopi valeeksi, Aivan tyhjäksi tekepi. Toinen täyttäpi toeksi, Walan kanssa vahvistapi; Näistäpä torat tulepi, 110 Tapahtupi tappelutki. Eipä siinä ensinkänä Muistu mielehen monelle, Mitäspä puheli pappi, Saarnastuolista saneli. 115 Eikä kuulu kunniata Jumalalle julkiselle, Jok' on viinan valmistanut, Säännyt ihmisten iloksi. Wielä syntihin syvemmä 120 Moni päällä päihtyneellä Himoiltansa hillitähän, Alla viinan villitähän; Joista juttuja tulepi, Sakot suuret päälle saapi, 125 Rahat raukalta menepi, Aika tärkki tuhlatahan, Moni viikko vierähtäpi, Kuukausi pian kulupi, Keräjiä käyessänsä 130 Pitäjän rajaperillä.
Syystäpä nämät tulevat Witsat ankarat ajaiset, Saamma Herran sallimasta Monet nähä nälkävuoet, 135 Katovuoet katkerimmat; Wielä syttyvät soatki, Monet kauhiat kapinat, Esivaltojen välillä; Tuimimmat tulipalotki, 140 Mainittavat maakylissä, Kauhiammat kaupungissa. Kukas saapi sanoa, Kenen kieli kertonepi Sitä synnin synkeyttä, 145 Raskahinta rangastusta, Jonka viinan viljeliät Ja sen kauppiaat kavalat Kansan päälle kartuttavat, Kun he juhlina jaloina, 150 Herran päivinä pyhinä, Ajan kaiken kaupitsevat, Myyvät sitä myrkkyänsä.