Toiseksi kysyt, minkätähden tänä vuonna olen ruvennut kirjottamaan: ele, ellös, elköön j.n.e., koska tavallisemmasti kirjotetaan: älä, ällös j.n.e. Tätä kysymystäsi sopii vastata toisella: minkätähden on sanaa ele, ellös, jolla tavalla sitä toisessa puolessa Suomenmaata vieläki äännetään, ruvettu kirjottamaan älä, ällös? Eikö se epäilemättäki ole yhtä rotua, kun Lausukkatapanen Wälikkäsana en, et, ei, emme j.n.e.? Lausukoista elän, pidän j.n.e. johdetuita ei sanota elälen, pitälen, vaikka a oli itsessä Päälausukassa, vaan sanotaan elelen, pitelen, elele, elellös, elelköön j.n.e. Niin miksi sitte tässä johdesanassa e vasten yhteistä lakia muutettaisi äänikkeeksi ä? Niin luulemma, että sanat älä, ällös j.n.e. ovat alkuansa äkkinäisiltä kirjottajilta kirjohin tulleet ja kirjoista Hämeessä, Uudella maalla ja osittain muuallaki kielehen ruvenneet.
Kolmanneksi arvelet parempi olevan vanhalla tavalla kirjottaa kuin eikä kun (kuni). Näistä sanoista olen jo ennen (Kesäkuun lopulla 1836) ajatukseni sanonut ja vasta nyt kokoan samassa paikassa jo edellisestäki sanasta ele, ellös kirjottaneeni. Kuin (kuinka) on Jaksintasia (Jatructiv.) sanasta ku Monikkoluvussa, Wälikkäsanan tapaan (adverbialiter) käytetty; kun Hallinta- (Genetiv.) eli Jaksintasia Yksikössä enimmästi Sidesanan (Conjuctio) tavalla käytettävä; kuni muu samasta sanasta johdettu Wälikkä. Mutta ei ainoasti kirjoissa, myös kansanki puheessa, ehk' ei kuitenkaan kaikin paikoin, käytetään sanaa kuin niiden toistenki siasta. Sopimattomasti sanotaan paikoin esimerk. sen saapi sanottuansa, kuin on ilman oltuansa (pitäis olla: kun on i. o.); kuin mun tuttuni tulisi (p.o. kun mun t. t.); parempi jäämä, kuin uupuma (p.o. kun uup.) —
Neljänneksi katsoisit sopivammaksi kirjottaa Wajantasian (Caritivus) yhdellä kun, kahdella t:llä, s.o. sopivammaksi kirjottaa hevoseta, leivätä, tanhuata j.n.e. kun hevosetta, leivättä, tanhuatta. — Tätä Siaa ääntävät Suomalaiset paikoin yhdellä, paikoin kahdella t:ellä. Jälkimmäistä tapaa katsoma paremmaksi, ehkä kyllä onki edellinen kirjoissa tavallisempi. Kahdesta syystä on se parempi. 1:ksi, kun Wajantasiaa kaksos t:llä kirjotetaan, niin se joka sanassa on helposti Kohdintasiasta (Infinitiv.) erotettu. 2:ksi tulee kielenoppinen johto keraketten k, p, t katoamisesta eli muuttumisesta umpinaisten tavuutten edellä selvemmäksi. Sanot sen alkuperäsin kuuluneen hevosettaka, leivättäkä ja siitä sitte loppu-äänikkeen poisjäämällä ei tainneen tulla kun hevosetak, leivätäk ja kerakkeen k puoli h:ksi, (') muutamalla hevoseta', leivätä'. Taisi kyllä niinki tapahtua, mutta kun kuitenki loppuäänike ja edellinen k olivat meneviä, niin mielestämme tekivät paremmin, jotka antovat ne suorastaan mennä, että tuli jäämään ainoastaan hevosetta, leivättä, Sillä voittivat vielä senki, etteivät enää tulleet niistä johdetuissa Mainikoissa (Adjectiv.) hämmennystä tekemään, semmoisissa nimittäin, kun hevoseton, leivätön (alk. hevosettoma, leivättömä).
Wiidenneksi oudoksut sanoja mikäli, kukali j.n.e., jonkalaisia välistä sanot tavanneesi. Outoja lienevätki paitsi Karjalassa, jossa kyllä ovat tuttuja. Sanotaanpa sanalaskussaki: Sikäli vesa väetsen, kukali itse kanto kasvo. Ei haittaisi, vaan olisi ehkä voitoksi kielellemme, jos tulisivat muuallenki tutuiksi, koska sievemmästi ja yhdellä sanalla toimittavat, mitä muuten pitäisi kahdella eli usiammalla. Esimerkiksi edellinen sanalasku pitäis muuten sanottaa: sitä myöten vesa väeksen, kuta myöten k. k. Arvelisimma niiden ennen olleen varsinaisia Sioja (Casus), vaan jotka myöhemmin oikiasta alkuperäsestä arvostansa alenivat Wälisanain tavalla käytettäviksi. Semmoisia ovat nykyään jo mainitut mikäli, sikäli, kukali ynnä monein muiden, niink. täkäli, tuokali, toisakkali, peräkkäli, loitokkali, muuakkali, vierekkäli, metsäkkäli j.n.e.
Kuudenneksi muistutat vieraskielisistä nimistä, semmoisista, kun Korintho, Heirodoto, Aleksandro, Theisei, Atrei, Lykaaona, Atheina j.n.e. ja tahtoisit niitä kirjotettavaksi _Korinthi, Herodoti, Aleksanderi, Theseys, Atreys, Lykaoni, Atheni j.n.e. Kyllä niin miks' eivät olisi'ki somemmat silmän nähdä, liiatenki sen silmän, joka niitä on tottunut Ruotsin kielellä melkein samalla tavalla kirjotettavaksi näkemään. Mutta jos Ruotsalainen kielensä luonnon mukaan useammissa vieraissa sanoissa poisheittää viimeisen äänitteen ja sitä seuraavan kerakkeen, niin pitääkö sentähden Suomalaisenki ne poisheittää ja, koska kielen luonto ei suatse jollai kerakkeella päätyvätä sanaa, antaa sille peräti uusi äänike päätteeksi? Eikö ainaki ja epäilemättä ole parempi päättää sana sillä alkuperäsellä äänikkeellänsä? Mutta tämä Ruotsin mukaileminen on nykyään niin vallassaan, ettäpä kirjoittavat Romi -ki, eikä Roma (oikeemmin: Rooma), jolla tavalla Latinalaiset. Paremmin luontoansa seuraava näyttää kielemme ennen olleen, esimerk. sihen aikaan, kuna sanat aluna, hamina, sirkilä, herra, lato, leiona, telta, rantu, tina, lakana, saha, Simona, Salomo, Jonas (Jonaan), Lukas, (-kaan), Kaarlo, Wilppu, ynnä moninaisten muiden, tulivat kieleen otetuksi. Nykyiset ihmiset niiden siasta olisivat tehneet aaluni, hamni, sirkkeli, herri, laata, leioni, tältti, ranti, tenni, laakani, sooki, Siimoni, Salomoni, Jonas (Jonaksen), Kaarli, Wilippi j.n.e. Waan kummatka ompi luontevammat? — Greikalaisten ja Latinalaisten nimien suomentamisessa olemma aina kokeneet erottaa varren itse päätteestä. Warren olemma miten mahdollinen sisällänsä pitäneet, vaan päätteen, joka alkukielissänsä oli Greikalainen eli Latinalainen, olemma Suomen kielessä tehneet Suomalaiseksi, kuitenki aina niin likipitäin alkukielistä päätettä, kun mahdollinen. (Lisää toiste.)
MEHILÄINEN
W. 1839. Marraskuulta.
Graeca sunt; non leguntur.
(Lisää Lokakuun osaan.)
Sillä tavalla Gr. Korinthos, -thou, -tho, -thon, Suom. Korintho, -thon, -tholle, -thoa, eikä Korinthos, -thoksen, -thokselle, -thosta eli Korinthi, -thin, -thille, -thia; Gr. Atreus, -reos, -rei, -rea, Suom. Atrei, -rein (-reen), -reille (reelle), -reita (-reeta), eikä Atreys, -ksen, -kselle, -stä: Gr. Solon, -lonos, -loni, -lona, Suom. Solouna (Solnona), -nan, -nalle, -naa (-nata), eikä Soloni, -nin, -nille, -nia; Gr. Medon, -dontas, -donti, -donta, Suom. Medonta, -tan, -talle, -taa eikä Medoni, -nin, -nille, -nia; Gr. Aias, -ntos (Ajax, acis), Suom. Aianta l. Aiaaka eikä Aiasi eli Aiaksi, (Aijasi, Aijaksi). Sama laki lienee ehkä muissaki vieraskielisissä nimissä seurattava, jonka sivussa, kun kirjotetaanki monessa kielessä sanat toisin, äännetään toisin, eikö sopisi niitä Suomeksi ääntänsä myöten kirjottaa, vähä niiden vieraskielisestä kirjotuslaadustansa huolien. Niin ovat Wenäjän kielessä tavaksi ottaneet ja luulemma heidän siinä oikein tehneen. Niin tulísi meidänki kielessä kirjotettavaksi: Russo, Bolo, Lafonteeni, Mopertyi, Lavosieeri, Didero, Harvei, Kuki, Dreideni j.n.e., eikä Rousseau, Boileau, Lafontaine, Maupertuis, Lavoisier, Diderot, Harvey, Cook, Dryden. Samalla tavalla: Lesteri, Darbi, Norritsa, Skarboro, Järsi, Dublina, Konnahti, Sleigo, Breitona, Mursia, Wilvao, Bordo, Niäyri, Illi, Mörthi, Kaljari, Redsio, Perudsa, Tsivita, (Zivita) j.n.e., eikä Leicester, Derby, Norwich, Scarborough, Jersey, Dublin, Connaught, Sligo, Brighton, Murcia, Bilbao, Bordeaux, Nièvre, Isle, Meurthe, Cagliari, Reggio, Perugia, Civita. Tästä asiasta kyllä voiki kahda'puolin miettiä, mutta luulemma sillä puolella, joka tahtoo niitä ääntänsä myöten kirjotettavaksi, parempia syitä eli perustuksia löytyvän. Ainaki on kovin tarpeellinen asia, että se, joka esimerkiksi alkaa maista Suomeksi tietoja kirjottaa, jossa paljo kohtaa vieraskielisiä nimiä, ennen ruvettuansa työhön, ajattelee ja asettaa vissit johdot eteensä, joiden jälkeen suomentaa mainituita nimiä. Passovi on Greikalaisen Sanakirjansa (4. Uudistus, Leipsigissä 1831) lopulla, alkain siv. 43, tutkistellut, kuinka Greikalaisissa sanoissa 2, 3 eli 4 keraketta taitavat yhtyä, alussa, keskellä eli lopulla sanaa; samanlainen tutkinto pitäisi Suomenki kielen kanssa toimitettaman, eikä sitte vieraskielisissäkään sanoissa, kun niitä Suomeksi kirjotetaan, usiampia kerakkeita perätysten pantaman, kun mitkä Suomalainen voi ääntää perätysten, ilman välinäistä äänikettä.