Teen parhaani, mutta enhän minä ole mikään Mooses eikä minulla ole hänen ihmeitätekevää sauvaansa. Sitä paitsi osoittavat viimeiset tutkimukset, etteivät israelilaiset voineet kulkea meren yli siltä kohtaa kuin Te mainitsette, vaan pohjoisempaa Suolaisen meren luota; sangen vähäpätöinen sivuseikka muuten, eikä lainkaan vähennä kuvanne sattuvaisuutta, pikemmin päinvastoin, sillä pelkäänpä, että Teille, tyttö parka, on vielä paljon suolaista varalla.
Sittenkin minä olen sangen toiveikas, niin, enemmänkin kuin toiveikas — luottavainen. Usein olen viime aikoina ajatuksissani sovitellut Teihin lupausta, joka sanoo, että kaikki vaikuttaa parhaaksemme. Kuka tahansa voi saada hyvät asiat vaikuttamaan parhaaksemme, mutta taivaallinen Isä ainoastaan voi kääntää pahankin hyväksi, ja kaikki erehdyksemme, rikoksemme ja mielettömyytemme Hän kääntää parhaaksemme. Mitä monimutkaisemmaksi ja vaikeammaksi tämä inhimillisen elämän arvoitus käy, sitä tarpeellisempi on meille tämä selvä elämänohje: 'Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, äläkä nojaa omaan ymmärrykseesi. Kaikilla teilläsi katso Häneen, ja hän on tasoittava polkusi.' Vanha, kulunut ja yksinkertainen ohje, mutta tosi ja siksi myös ikuinen.
Olen iloinen, että sisar Rosemary niin erinomaisesti menestyy toimessaan, ja toivon, ettei meille tule uusia odottamattomia vastuksia. Ajatelkaahan, miten kävisi Janen silloin, jos potilaamme rakastuisi somaan pikku sisar Rosemaryhin? Pelkään, että erämaa aukaisisi uumenensa ja nielaisisi hänet. Meidän täytyy koettaa estää sellaista onnettomuutta. Eikö pikku Rosemary mitenkään suostuisi tekemään hiukan virheitä puheessaan ja ääntämisessään tai tunnustamaan olevansa hiukan niinkuin ihastunut Simpsoniin?
Voi, tyttö kulta! En minä näin laskisi leikkiä, ellen aivan pian saapuisi avuksenne.
Kuinka hullua tämä on! Ja itse te olette korvaamaton! Mutta useimmat miehet ovat joko hulluja tai sokeita, yksi on sekä hullu että sokea. Luottakaa siihen, että sen kyllä hänen mieleensä taon — sekä omaksi tyydytyksekseni että hänen onnekseen — jos suinkin vain saan tilaisuuden.
Teidän alati uskollinen ystävänne Deryck Brand.
Tohtori Deryck Brand tohtori Robert Mackenzielle.
Hyvä tohtori Mackenzie! Pidättekö suotavana, että piakkoin käyn katsomassa potilastamme Gleneeshissä ja annan lausuntoni hänen nykyisestä tilastaan?
Voisin viikon lopulla päästä lähtemään sinne pohjoiseen.
Toivon, että olette tyytyväinen sairaanhoitajattareen, jonka teille lähetin.