He istuivat lähellä ikkunaovea, joka aukeni pengermälle. Vieno tuulenhenki toi kevätkukkien tuoksua, ja aamuinen päivänpaiste tulvi sisään.
Garth, yllään valkea flanellipuku, vihreä kaulanauha ja esikolta napinreiässä, nojasi mukavasti taaksepäin tuolissaan ja nautti nopeasti elpyvin tunnoin kukkien tuoksusta ja auringonsäteiden hyväilystä.
Sisar Rosemary lopetti oman kirjeensä lukemisen, taittoi sen kokoon ja pisti taskuunsa, tuntien kiitollista helpotusta. Deryck tuli. Hän ei ollut turhaan luottanut häneen.
"Kirje joltakulta mieshenkilöltä, eikö niin, neiti Gray?" sanoi Garth aivan odottamatta.
"Aivan oikein", vastasi sisar Rosemary. "Kuinka sen tiesitte?"
"Se oli kirjoitettu ainoastaan yhdelle arkille. Tärkeitä asioita sisältävään naisen kirjeeseen olisi mennyt ainakin kaksi ellei kolmea. Ja tuossa kirjeessä oli tärkeitä asioita."
"Myöskin oikein", sanoi sisar Rosemary hymyillen. "Mutta kuinka senkin tiedätte?"
"Koska huokasitte helpotuksesta luettuanne ensimmäisen rivin ja toistamiseen, kun taitoitte sen ja panitte takaisin kuoreen."
Sisar Rosemary nauroi. "Te edistytte niin nopeaan, herra Dalmain, että kohta ei voi pitää mitään salassa teiltä. Kirje oli —."
"Ei, älkää sanoko", huudahti Garth hätäisesti ja teki torjuvan kädenliikkeen. "En minä tosiaankaan halua näyttää uteliaalta teidän yksityiseen kirjeenvaihtoonne nähden, neiti Gray. On vain niin hauskaa näyttää teille edistystänsä sellaisissa asioissa, joiden perille itse pääsee, ilman toisen huomauttamista."