— Ja hän maalasi. Ja kaikki menivät katsomaan. Ja kun he sen näkivät, sanoivat he: "Kas, tosiaan! Tuossa se on, ihan sellaisena kuin me sen näimme Overdenessa setrin alla." —
"Tuolla tulee Simmons ja hänellä on jotakin tarjottimella", huudahti herttuatar. "Kuinka se mies kaakertaa! Miks'ei kukaan opeta häntä kävelemään! Jane! Sinähän marssit nurmikon poikki kuin mikäkin sotamies. Etkö voisi Simmonsille selittää, kuinka on käveltävä… No? Mikä nyt on? Soo, sähkösanoma. Mitä kauheata nyt on voinut tapahtua? Ketä haluttaa arvata? Minä toivon, ettei kukaan hölmöläinen ole myöhästynyt junasta."
Ei kuulunut hiiren hiiskaustakaan, niin täysin tyydyttävä äänettömyys vallitsi, kun herttuatar avasi punakellervän kuoren.
Yllätys oli nähtävästi perinpohjainen, vaikk'ei tosin iloista laatua, sillä herttuatar, joka tavallisestikin oli punakka, kävi tulipunaiseksi lukiessaan ja vallan sanattomaksi suuttumuksesta. Jane nousi tyynesti, kurkisti tätinsä olan yli, luki pitkän sanoman ja palasi paikoilleen.
"Hävytön!" huudahti viimein herttuatar. "Senkin hävytön! Sellaista saa, kun pitää heitä ystävinään. Ja minulla kun oli niin kaunis helminauha häntä varten, paljon arvokkaampi kuin hänelle tavallisesti tarjotaan yhdestä ainoasta laulusta. Ja peruuttaa viime tingassa! Äh, hävytön!"
"Hyvä rakas täti", sanoi Jane, "jos rouva Velma parka on äkkiä saanut laryngitiksen [kurkunpääntulehdus], voihan olla mahdollista, ettei hän saata laulaa ainoatakaan säveltä, vaikkapa kuningatar käskisi. Hänhän sähkösanomassa kovin pahoittelee."
"Älä viisastele, Jane!" huudahti herttuatar äreästi. "Äläkä tähän kuningatarta sekoita, jolle ei kuulu minun konserttini eikä Velman kurkku niin vähääkään. Minä inhoan kaikkea asiaankuulumatonta, tiedäthän! Miksi hänen piti saada se — mikä se nyt taas olikaan — juuri kun hänen piti tulla laulamaan tänne? Minun nuoruudessani ei ihmisillä ollut tämmöisiä uudenaikaisia kipuja. Minä en siedä kaikkia noita appendicitiksia [umpilisäkkeentulehdus] ja muita — suututtaa ihmisen selvillä tekosyillä. Minun nuoruudessani se oli selvää vanhanaikaista vatsuria ja se parannettiin raparperilla."
Myra Ingleby piilotti kasvonsa suuren hattunsa alle, ja Garth Dalmain kuiskasi Janelle: "Minä inhoan kaikkea asiaankuulumatonta, tiedäthän!" Mutta Jane ravisti päätään eikä edes hymähtänyt.
"Tommy tahtoo karviaisen!" huusi papukaija, joka kaiketi oli äkännyt, että raparperia mainittiin.
"No, eikö sitä kukaan voi antaa!" sanoi herttuatar vihaisena.