AINOA KEINO.
Kun Deryck Brand astui junasta pohjoisen sivuradan pienellä asemalla, tähysteli hän pitkin hiekoitettua välisiltaa odottaen jokseenkin varmasti näkevänsä siellä Janen. Oli tosin sangen varhaista, mutta Janen tapana oli sanoa: 'sitä parempi' aina, kun oli kysymyksessä jokin suunnitelma, joka vaati nousemaan tavallista aikaisemmin. Mutta muuta hän ei erottanut kuin matkan päässä olevan matkalaukkunsa — näytti siltä kuin olisi se siihen yksinäiseen paikkaansa, mihin oli heitetty, juuttunut iäksi — ja vitkallisen asemamiehen, jota tieto siitä, että oli yksin vastaanottamassa ja lähettämässä junaa, näytti kovasti paisuttavan.
Muita matkustajia ei ollut jäänytkään asemalle, eikä muuta matkatavaraa ollut näkyvissä. Junailija hyppäsi vaunuunsa, kun juna lähti liikkeelle.
Vanha asemamies, varjostaen silmiään vielä sangen alhaalla olevan auringon säteiltä, katseli, kuinka juna vieri käänteestä ja hävisi näkyvistä; kääntyi sitten vitkalleen ja katseli vastakkaiselle suunnalle — ikään kuin varmistuakseen, ettei toista junaa ollut tulossa — huomasi matkalaukun ja tallusteli sitä kohden. Hän seisoi ja katseli sitä miettiväisenä, käänteli sitä ja tutki nähtävästi niiden mannermaan eri hotellien nimiä ja tiedonantoja, joissa matkalaukku oli hiljattain ollut omistajansa mukana.
Tohtori Brand ei milloinkaan hoputtanut ihmisiä. Hän sanoi aina: "Ajan pitkään on parasta antaa heidän ottaa oma aikansa. Hoputtamalla voitettu minuutti ei lopulta itse asiassa koidu eduksi." Mutta tämä koski pääasiallisesti potilaita vastaanottohuoneessa, levottomia nuoria lääkärikokelaita sairashuoneissa tai sairaanhoitajattaria, jotka aluksi olivat liian elävästi tietoisia siitä, että hän puhui heille, niin etteivät täysin älynneet, mitä hän heille sanoi. Hänen tapansa vielä viime tingassa antaa ihmisille niin paljon aikaa kuin halusivat oli kerran maksanut hänelle päällystakin, toisen kerran hän oli vähällä jäädä junasta, mutta oli hän sillä myös voittanut, mitä eniten oli toivonut maailmassa. Mutta se kuuluu toiseen juttuun.
Joka tapauksessa hän kaipasi aamiaista tänä raikkaana kevätaamuna. Ja hän kaipasi päästä tapaamaan Janea. Sen tähden, kun ei asemamies eikä matkalaukku tulleet hänen luokseen, asteli tohtori niitä kohden.
"No, kuulkaa, hyvä mies!" huusi hän.
"Mitä herra tahtoo?" sanoi skottilainen asemamies.
"Minä tahtoisin matkalaukkuni."
"Olisikohan tämä teidän?" kysyi asemamies epäillen.