"On se", sanoi tohtori. "Ja me lähtisimme yhdessä kiireimmän kaupalla Castle Gleneeshiin, jos te vain olisitte niin hyvä ja kantaisitte sen tuonne autoon, joka näkyy odottavan tuolla edustalla."
"Minä käyn vain hakemassa kärryt", sanoi mies. Mutta kun hän palasi varovaisesti vetäen kärryjä perässään, olivat sekä tohtori, matkalaukku että auto jo tiessään.
Asemamies varjosti silmiään ja tähysti tielle päin. "Tottahan se nyt vain mahtoi olla hänen laukkunsa", sanoi hän ja meni kotiin puurovadin ääreen.
Tohtori kiiti sillä välin ylös mäkeä innokkaasti haluten mitä pikimmin tavata Janea ja kuulla, miten asiat olivat viime päivinä kehittyneet. Hän oli kumman levoton, kun ei tätä näkynyt asemalla. Olisi ollut hyvin Janen tapaista olla siellä, jotta he olisivat saaneet puhella kahden ennen perille saapumista. Hän oli jo mielikuvituksessaan nähnyt Janen odottamassa välisillalla — iloisena, vilkkaana, reippaana, täynnä raikasta, tervettä voimaa, mikä todistaa hyvästä yölevosta, miellyttävästä, aikaisesta heräämisestä aamulla ja vastikään otetun kylmän kylvyn tuottamasta nautinnosta — ja tuntemansa pettymys, kun ei häntä siellä nähnytkään, täytti hänet oudoin aavistuksin. Mitähän, jos hänen hermonsa eivät olleetkaan kestäneet jännitystä?
He kääntyivät eräässä tien mutkassa, ja Gleneeshin harmaat tornit tulivat näkyviin korkealta toiselta puolen laaksoa nummen ulottuessa kauaksi sen taakse ja yläpuolelle. Kun he laaksosta nousivat nummitielle, saattoi tohtori kirkkaassa aamuvalossa erottaa Gleneeshin laajan nurmikon ja pengermän iloisine kukkaryhmineen, sen tasaiset hiekkakäytävät ja leveän kivikaiteen melkein äkkijyrkän syvyyden partaalla.
Simpson oli häntä vastassa hallin ovella ja hädintuskin ennätti tohtori ajoissa suoria sanansa, sillä vähältä piti, ettei hän kysynyt neiti Championia. Tästä onnettoman erehdyksen mahdollisuudesta hän huomasi, kuinka erinomaisen varovainen hänen täytyi olla sekä sanoissaan että teoissaan siinä talossa, missä Jane oli onnellisesti välttänyt kaikki salakarit. Hän ei olisi ikinä antanut itsellensä anteeksi, jos nyt olisi tuottanut Janelle harmia.
"Herra Dalmain on kirjastossa, herra tohtori", sanoi Simpson. Ja perin valpas ja tarkka-ajatuksinen oli se tohtori, joka seurasi palvelijaa hallin läpi.
Garth nousi tuoliltaan ja astui häntä vastaan käsi ojennettuna, hymy huulilla, ja niin suoraan ja haparoimatta, että tohtorin täytyi oikein tarkastaa hänen sokeita kasvojansa ollakseen varma, että tämä vilkas olento, joka liikkui niin vapaasti ja luontevasti, todellakin oli sama sokea mies, jota hän oli tullut katsomaan. Samassa hän huomasi pitkän ruskean silkkirihman kulkevan Garthin tuolin käsinojasta oveen. Garthin vasen käsi oli hänen kävellessään keveästi liukunut sitä myöten.
Tohtori tarttui ojennettuun käteen ja pusersi sitä sydämellisesti.
"Rakas ystävä! Mikä muutos!"