"Hän näyttikin alakuloiselta. En tietänyt, että perhehuolet olivat syynä. Istukaamme tälle puunrungolle. Vieläkö saatte mieleenne kuvaa tästä näköalasta?"
"Kyllä", vastasi Garth, "tunnen sen niin hyvin. Mutta ihan minua kauhistaa, kun huomaan, miten kuvat mielestäni katoavat: kaikki, paitsi yksi."
"Ja mikä se on —?" kysyi tohtori.
"'Ainoan oikean' kasvot", sanoi sokea Garth. "Niinkö, ystäväni", sanoi tohtori. "En ole unohtanut, että lupasin tänä aamuna sanoa mielipiteeni kertomanne johdosta. Olen ajatellut sitä sangen tarkkaan ja tehnyt useita johtopäätöksiä. Istummeko tuolle kaatuneelle puulle? Haluatteko polttaa? Hyvä tupakantuoksu saattaa paremmalle puhetuulelle."
Garth otti savukelaatikkonsa, valitsi savukkeen, sytytti sen huolellisesti ja heitti palavan tikun suoraan Janen ristissä oleville käsille.
Ennen kuin tohtori ennätti apuun, oli Jane jo hymyillen heittänyt sen menemään.
"Jopa on hermot!" ajatteli Deryck ihastuneena. "Yhdeksänkymmentäyhdeksän naista sadasta olisi kirkaissut ja niin ilmaissut läsnäolonsa. Totisesti, hän ansaitsee voiton."
Äkkiä Garth kavahti pystyyn. "Luulen, että meidän on parempi tuolla toisella rungolla", sanoi hän odottamatta. "Siellä on ainakin päivänpaisteisempaa". Ja hän meni Janea kohden.
Yhdellä harppauksella tohtori ennätti väliin, tarttui lujasti Janeen ja veti hänet taaksensa, sitten hän ohjasi Garthin Janen paikalle.
"Kuinka tarkasti te jo arvostelette välimatkoja", huomautti hän ja kuljetti Janea toiselle puunrungolle. Sitten hän istui Garthin viereen auringonpaisteeseen. "Palatkaamme puheeseemme", sanoi tohtori jotensakin hengästyneenä.