"Kuinka te tiedätte, ettei hän ole jo nähnyt niitä?"
"Onko hän?" kummasteli sisar Rosemary.
"Ei", vastasi Garth lyhyesti, "eikä koskaan saakaan nähdä."
"Hänen täytyy!"
Äänessä oli jotakin salaisen itsepintaista, mikä herätti Garthin huomion.
"Miksi?" kysyi hän ja odotti innokkaasti vastausta.
"No sen tähden, että naiselle, joka tietää olevansa ruma, olisi suuriarvoista nähdä itsensä noin kauniina."
Garth istui muutaman hetken hyvin hiljaa.
"Nainen — joka tietää — olevansa — ruma?" toisti hän ihmetellen.
"Niin", sanoi sisar Rosemary rohkaistuneena. "Luuletteko, että tuo nainen on omasta kuvastimestaan milloinkaan nähnyt lähimainkaan teidän tauluanne muistuttavaa kuvaa? Kun me yleensä seisomme kuvastimen edessä, herra Dalmain, tarkastamassa hattujamme, ruusukkeitamme ja hiuslaitteitamme, niin olemme tavallisesti rumimmillamme, ja tuo nainen ei rumimmillansa ilahdu itsensä nähdessään."