"Voi, sun vietävä!" sanoi hän. "No, kyllähän me aina ajattelimme, ettei Dalille yksi tyttö riitä; hänen oli saatava usean avut yhtyneinä, ja hän luulee nyt ne löytäneensä. Jumala teitä molempia siunatkoon, teitä mielettömän onnellisia, ja kyllä minäkin teille siunaukseni annan, mutta sitten vasta, kun olen saanut päivällistä. Soita nyt sitä hermostuttavaa olentoa, jolla oli poskiparta, ja sano, että haluan saada neitsyeni ja huoneeni sekä myös tietää, minne minun tukaanini joutui. Niin, minun täytyi se tuoda, Jane. Se on niin hellä, lintu kulta! Tiedän kyllä, että se teistä on vain tiellä, mutta en tosiaankaan voinut jättää sitä."
Kolmaskymmenesseitsemäs luku.
"TÄMÄN KRISTILLISEN SEURAKUNNAN LÄSNÄOLLESSA."
Sanomalehtien perheuutisissa olisi kutsuttu varsin hiljaisiksi vihkiäisiksi sitä tilaisuutta, jolloin Garth ja Jane muutamaa päivää myöhemmin julistettiin mieheksi ja vaimoksi pienessä episkopaalisessa kirkossa ylhäällä vuoristossa.
Läsnäolijat muistelevat niitä pikemminkin ehkä erikoisina kuin hiljaisina vihkiäisinä.
Garthista ja Janesta oli pääasia, että heidät niin nopeasti kuin mahdollista vihittiin ja jätettiin kahden. He eivät välittäneet yksityiskohdista, miten päämäärään päästiin. Jane jätti koko asian tohtorin huostaan sangen käytännöllisesti ja kuvaavasti virkkaen: "Pitäkää huolta, että kaikki käy kunnolleen, Dicky, ja lähettäkää sitten lasku meille."
Herttuatar, oikein uskollisena vanhan ajan ihmisenä, alkoi ajoissa puhua hunnuista, oranssinkukista ja valkoisesta silkistä, mutta Jane sanoi: "Täti kulta! Kuvitelkaapa minulle oranssinkukkia! Johan minä näyttäisin joltakin jouluilveilyn esittäjältä! Enkä minä myös milloinkaan käytä huntuja enkä harsoja, en edes autolla ajaessani, ja minulla on aina ollut kyllin älyä karttaakseni pukeutumista valkoiseen silkkiin."
"Missä puvussa sinä sitten oikein aiot mennä vihille, luonnoton tyttö?" kysyi herttuatar.
"Mikä sattuu olemaan ylläni sinä aamuna", vastasi Jane, punoen punaista rihmaa, ja vilkaisi ikkunasta sinnepäin, missä Garth istui polttamassa pengermällä.
"Onko sinulla aikataulua?" kysyi Meldrumin armo vaarallisen tyynesti.
"Ja voitko toimittaa minulle vaunut iltapäivällä asemalle?"