Jälleen pitkä, ihana vaitiolo. Etäisissä puissa kaksi satakieltä vastaili toinen toiselleen, ja sulosointuisena sävelvuona kaikuivat niiden vuorottaiset liverrykset.
Garth painoi huulensa Janen vihkimäsormukselle ja virkkoi:
"Sanoit, että Margery meni sinne. Onko väliovi auki tänä iltana?"
Jane kiersi kätensä — suuret, voimakkaat kätensä, vaikka ne nyt hiukan vapisivat — hänen kaulaansa ja painoi hänen kasvonsa poveaan vasten, niinkuin oli tehnyt kolme vuotta sitten Shenstonen pengermällä.
"On, oma poikani, on se", sanoi hän.
"Jane! Oi, Jane —." Garth tempautui irti hänen käsiensä puristuksesta, kohotti ihailua loistavat kasvonsa ja painoi ne hänen poskeansa vasten.
Silloin Jane äkkiä raukesi. "Rakkaani", sanoi hän, "vie minut pois tästä kauheasta, kirkkaasta kuutamosta! En kestä sitä. Se muistuttaa Shenstonea. Se muistuttaa minulle sitä vääryyttä, mitä sinulle tein. Se tuntuu joltakin, mikä tunkeutuu erottavana meidän välillemme — tämä kauhea kirkkaus, jota et voi nähdä."
Hänen kyynelensä vierivät Garthin kohotetuille kasvoille.
Garth nousi. Miehekkyyden tunne, valtiuden tietoisuus, omistusoikeuden ilo heräsi hänessä. Sokeanakin hän oli voimakkaampi. Vaikka hän olikin näin avuton — Janen täytyi pääasioissa kuitenkin turvata häneen. Hän nosti hänet hellästi, kiersi kätensä hänen vartalolleen ja seisoi siten siinä suuren rakkautensa koko loistossa.
"Vaiti, rakas vaimoni", sanoi hän. "Ei valo eikä pimeys voi meitä erottaa. Tämä vieno kuutamovalo ei voi riistää sinua minulta. Mutta viihdyttävässä, tenhoisassa pimeässä tunnet vielä täydellisemmin olevasi minun, sillä siellä ei ole mitään, joka ei olisi meille yhteistä. Tule kanssani kirjastoon, sammutamme lamput ja vedämme uutimet kiinni, ja sinä istut sohvalle, lähelle pianoa, missä istuit tuona ihmeellisenä iltana, jolloin löysin sinut ja melkein säikähdytin uljaan Janeni. Mutta ei hän enää säikähdy, sillä hän on nyt kokonaan minun, ja minä saan sanoa mitä tahdon, tehdä mitä tahdon, eikä hän saa uhata minua sisar Rosemarylla, sillä Janea minä rakastan, Janen minä tahdon omakseni, Janen — juuri Janen! Tule sisälle, rakkaani; ja minä, joka näen yhtä hyvin pimeässä kuin valossakin, soitan sinulle 'Rukousnauhan' ja sitten 'Veni, Creator Spirituksen'. Minä laulan sinulle sen säkeistön, joka näinä pitkinä raskaina vuosina on ollut minulle salaisena rauhan lähteenä ja tukenut ja vahvistanut koko minun henkistä elämääni."