Aluksi hän tyytyi puutarhatyöhön, teetti lintulan ja keräsi ympärilleen kaikenkaltaisia harvinaisia lintuja ja nelijalkaisia eläimiä. Niille hän tuhlasi kaiken sen hellyyden, jolle ei ollut viime vuosina ollut inhimillistä purkauspaikkaa.
Mutta jonkin ajan kuluttua hänen luontainen vieraanvaraisuutensa, hänen mieltymyksensä humoristiseen, muiden heikkouksien aiheuttamaan pilaan ja omituinen huvinsa paljastaa omat heikkoutensa muille aiheuttivat oikean herkeämättömän kutsujen sarjan Overdeneen, jota pian mainittiin kaikenmoisten huvitusten luvattuna maana, missä kukin aina tapasi henkilöt, joita halusi tavata, kullekin tarjoutui tilaisuus mitä mieluisimpaan ajanviettoon, missä jokainen ruokittiin ja majoitettiin parhaan mukaan, ja kaikki viettivät muutamia ihanteellisia päiviä kesällä ja kodikkaan hauskoja talvella, mutta pitkäveteisiä, tyhjiä ei milloinkaan, missä kukin oli vapaa tulemaan ja menemään mieltänsä myöten ja missä kaikkea tätä mausti "sauce piquante", s.o. ei kukaan koskaan tiennyt, mitä herttuatar kulloinkin seuraavassa tuokiossa sanoisi tai tekisi.
Mielessään hän luokitteli seuransa kolmeen ryhmään, "kirjaviin", "mukiinmeneviin" ja "hienoihin".
"Hienoa seuraa" oli talossa juuri sinä kauniina kesäkuun päivänä, jolloin herttuatar, nautittuaan tavallista pitempään päivällislepoa, puki ylleen "tarhuritamineet", kuten hänen oli tapana sanoa, ja lähti ruusuja leikkaamaan.
Hän asteli pitkin pengermää ja oli menossa ruusutarhan pienestä rautaveräjästä, kun Tommy, äsken mainittu punainen papukaija, avasi toisen silmänsä ja tarkasteli häntä sekä suudella moiskahutti, kun emäntä pääsi veräjälle ja katosi näkyvistä, sitten se nauroi itsekseen ja nukahti uudelleen.
Lukuisista suosikeista oli Tommy ylin, muuten ainoa olento, jolle herttuatar teki hentomielisiä myönnytyksiä. Herttuan kuoleman jälkeen oli hänestä tuntunut painostavalta, että jokainen miehinen ääni, jonka hän kuuli, poikkeuksetta oli niin sulavan alistuvainen. Jos hovimestari olisi päristellyt tai kirkkoherra päästänyt suustaan epäkohteliaan laatusanan, olisi herttuatar ilostunut. Asiain näin ollen vaivasi häntä hellittämätön alakuloisuus, kunnes hän luki erään kauppiaan ilmoituksen palkinnonsaaneesta papukaijasta, jonka suuri puhetaito, vähän enemmän kuin viisisataa sanaa, taattiin.
Herttuatar lähti heti kaupunkiin, meni kauppiaan luo, kuuli muutamia papukaijan sanoja ja sen äänensävyn, millä ne lausuttiin, osti sen paikalla ja vei mukaansa Overdeneen.
Ensimmäisen illan lintu istui nyreänä uuden, avaran kojunsa orrella, kieltäytyen lausumasta ainoatakaan viidestäsadasta sanasta, vaikka herttuatar vietti iltansa eteishuoneessa istuen jokaisella mahdollisella paikalla, ensin ihan lähellä, sitten perimmäisessä sopessa, sen jälkeen verhon takana nojatuolissa lukien, selin siihen, ikään kuin ei olisi ollut sitä huomaavinaankaan, ja lopulta katsellen sitä suoraan silmiin kiinteän tarkkaavasti. Tommy vain maiskutti hänelle kieltänsä joka kerta, kun hän ilmestyi piilopaikastaan; tai jos koko lailla harmistunut hovimestari taikka hermostunut palvelija kulki kiireesti salin läpi, se lähetti koko suukkoskuuron heidän peräänsä ja sai sitten mahanaurukohtauksen. Epätoivoissaan koetti herttuatar sille kuiskaten muistuttaa niitä sutkauksia, joita se oli myymälässä lasketellut, mutta Tommy vain vilkutti silmää ja nosti varpaat nokalleen. Herttuatar nautti kumminkin sen koreasta punaisesta asusta ja vetäytyi toiveikkaana levolle, mitenkään katumatta kauppojaan.
Seuraavana aamuna selvisi heti sisäkölle, joka lakaisi salia, ja palvelijalle, joka järjesti kirjeitä, sekä hovimestarille, joka kumahutteli ruokarumpua, että yöllinen lepo oli Tommylle palauttanut sen koko sanaston käyttökyvyn.
Ja kun herttuatar kymmenisen minuutin kuluttua ruokakumahduksen kaikumisesta asteli alas portaita ja Tommy kirkui hänelle, kiivaasti siipiänsä räpyttäen: "Kas niin, piikaseni, käy tänne vain!" meni hän aamiaiselle parempituulisena kuin moniin kuukausiin.