Seitsemäs luku.
GARTH LÖYTÄÄ RUKOUSNAUHANSA.
Jane vietti sinä iltana salissa vain muutaman hetken. Yhä vilkastuva leikinlasku ei ollut hänen mielensä mukaista, ja ylistys, jota hän ylenmäärin sai osakseen, ikävystytti häntä. Sitä paitsi hän halusi yksinäisyyteen omaan huoneeseensa miettiäkseen kohtausta, joka oli ollut konsertin lopussa Garthin ja hänen välillään verhon takana. Ei hän oikein tiennyt, mitä siitä ajatella. Hän tunsi siinä olleen seikkoja, joiden perille hän ei päässyt, ja Garthin viime teko oli herättänyt hänessä tunteita, joita hän ei ymmärtänyt. Häntä kovasti pahoitti se tapa, miten tämä oli suudellut hänen käsiään. Ja Garth oli tehnyt sen sentään niin ihailevan kunnioittavasti, että teko vaikutti häneen kuin pyhäksijulistaminen — oli kuin Garth olisi vihkinyt hänet ihmisten sydämiin kätketyn, jumalaisen laulunlahjan ainaiseksi vaalijaksi, lahjan, jolla oli voimaa kohottaa ja jalostaa. Hän ei päässyt siitä, että yhä tunsi, kuinka Garth oli painanut huulensa hänen käsiinsä. Oli kuin hän olisi niihin jättänyt jotakin tuntu vaaja pysyväistä. Pari kertaa Jane havaitsi levottomana katselevansa niitä, ja kun tämä tapahtui kolmannen kerran, päätti hän lähteä huoneeseensa.
Herttuatar istui pianon luona, vallan näkymättömissä, sillä melkein koko seurue oli kokoontunut hänen ympärilleen purskahdellen tuontuostakin iloiseen nauruun. Ronnie oli juuri pujottautunut ryhmän keskeltä hakemaan koruliinaa, ja Billy ottamaan kirjoituspöydältä paperia. Jane tiesi, että paperia tarvittiin apulaispapin esityksen matkimiseen ja että jonkun yllä oli ollut jotakin, mikä muistutti koruliinaa.
Hän kääntyi melko väsyneenä ja meni ovea kohti. Vaikka hän oli poistunut hiljaa ja huomaamatta, oli Garth ovella ennen häntä. Ei hän ymmärtänyt, miten tämä siihen oli tullut, sillä kun hän oli kääntynyt lähteäksensä pois, oli hän nähnyt miehen tumman pään aivan Myra Inglebyn vieressä, toisella puolella herttuattaren ympärille kokoontunutta joukkoa. Garth avasi oven ja Jane astui ulos. Hänen teki mielensä sanoa kaksi asiaa —: 'Kuinka te uskalsitte käyttäytyä niin sopimattomasti?' sekä: 'Sanokaa, mitä te tahdotte minun tekevän, niin minä teen.'
Hän ei sanonut kumpaakaan.
Garth saattoi häntä halliin, sytytti kynttilän ja heitti tulitikun Tommyn päälle. Sitten hän ojensi hopeisen kynttilänjalan Janelle. Hän oli selittämättömän onnellisen näköinen. Janea harmitti, että Garth noin näytti iloansa, jonka aiheena hän tosin tahtomattansa oli ollut, mutta jota hän ei jakanut hänen kanssansa. Hän tunsi myös, että hänen oli keskeytettävä tämä tuttavallinen vaitiolo. Se ilmaisi niin paljon sellaista, jota ei olisi pitänyt ilmaista, koska sitä ei voinut lausua ääneen. Hän miltei tempaisi kynttilän ja kääntyi toisella portaalla.
"Hyvää yötä, Dal", sanoi hän. "Tiedättekö, että menetätte pappi-kohtauksen?"
Garth katsoi häneen. Hänen silmänsä loistivat Janen kynttilän valossa.
"En", sanoi hän. "En minä menetä mitään, eikä minun vuokseni menetetä mitään. Odotin siellä vain, kunnes te lähtisitte. En minä mene takaisin. Menen puistoon hengittämään yöilman viileyttä. Menen tammien alle ja lasken helmiäni. Minä en tiennyt, että minulla oli rukousnauha, ennen kuin tänä iltana, mutta minulla on — on!"